Päivän tipuasu ja imartelevuusdilemma
Nyt kierrätetään! Lintumekko on ollut nimittäin kerran ennenkin esillä blogin asupostauksissa. (Tosin vuonna 2012 ja silloin kun blogi piti vielä majaa Lilyssä. Kommentoikaa jos muistatte alkuperäisen asupostauksen vielä!) Nyt sentään kaikki asusteet koruista kenkiin ja neuleeseen ovat vaihtuneet.
Kyseinen mekko ei edelleenkään tuo parhaita puoliani esiin, sillä sen kavennus ei osu vartaloni kapeimpaan kohtaan ja se päättyy hassusti reiden leveimpään kohtaan, mutta pidän mekon kuosista ja väreistä niin paljon että haistatan sen väitetylle epäimartelevuudelle heinänkorret.
Onko teillä jotain suosikkivaatetta, josta tiedätte sen saavan teidät näyttämään peilitalon kuvastimesta karanneelta, mutta jota rakastatte silti varauksetta? Ja pitääkö vaatteet valita sillä perustella että niissä näyttäisi mahdollisimman hyvältä useimpien mielestä vai voiko vaatteita hankkia vain mukavuus-, tunne- tai huullaantumissyistä?
Nyt kysyn nimenomaan teidän mielipidettänne, sillä naistenlehtiä tai erilaisia verkkojulkaisuja selaamalla on kyllä käynyt selväksi että pukeutumisessa on tärkeintä osata muikistaa makkarat alusmekkolla, pukea päärynä piiloon, tuoda kuvioilla kurveja kakkosneloseen ja asustaa allit oikein.
Kännykkäkoruista olen kuullut, allikoruista en ja mielestäni pääministerin puukauppoja suurempi lautakasaskandaali piilee siinä, että vuonna 2014 naisia voidaan edelleen verrata mediassa huoletta puutavaraan. Oikeasti?
Meidän kehomme tulisi luokitella omenoiksi, päärynöiksi, tiimalaseiksi, erilaisiksi kirjaimiksi, puikuloiksi, pyörylöiksi ja ties miksi ruoka-aineiksi, symboleiksi ja kuvioiksi, jotta osaisimme pukeutua. syödä ja treenata oikein. Saavuttaaksemme mitä? Jonkin epämääräisen unelmavartalon, jossa raajojen pituus, kehon rasvapitoisuus, lihasten määrä ja sijainti sekä tissien muoto ja pyllyn koko olisivat oikeanlaiset.
Kun jokainen kuitenkin tietää että kehomme ovat erilaisia, eivätkä edes identtisten kaksosten kehot ole eletyn elämän myötä tismalleen samanlaisia, miksi meidän tulisi yhdenmukaistaa vartaloitamme kaikin mahdollisin keinoin kohti yhtä ideaalia. Sillä sitähän ajatus itsensä oikein pukemisesta pohjimmiltaan edustaa. Vai mitä mieltä olette? Kärpänen vai härkänen, yhteiskunnallinen ongelma vai yhden naisen ristiretki?