RÄPS RÄPS

Ai niin ne joulukorttikuvat!

Nyt lapselle jotkin ei-reikäiset ja vähemmän kaakaotahraiset vaatteet päälle ja poseeraamaan ennen kuin auringonvalo loppuu tämänkin päivän osalta. Istu siihen divaanille. Ei, liian levoton tausta. Sittenkin rahille. Ota vaikka tähtönen kaveriksi.

Katso tänne kameraan päin kulta, ei siihen tähteen. Ja saa hymyilläkin vähän. Onko tämä hymy? No ennemminkin irvistys.

Kymmentä minuuttia ja kahtasataa otosta myöhemmin totesin, että eiköhän siellä jotain ole. Päädyin säästämään kymmenkunta valoitukseltaan ja tarkkuudeltaan järkevää kuvaa – ne, joissa lapsi oli malttanut pysyä likipitäen aloillaan eikä ollut laulaa loilottanut jotain suu auki ja silmät kiinni.

Niiden joukosta valikoitui lopullinen joulukorttikuva, joka ei tosin ole yksikään näistä – pidettäköön se vielä yllätyksenä niille, jotka saavat korttinsa postiluukkuun asti. 

Miten teillä toimitaan joulukorttien kanssa? Lähetättekö valmiita kortteja, sähköisiä muistamisia, koko perheen poseeraukset vai ei kortteja lainkaan? Ja onko kortteja kiva saada?

P.S. Ehdoton suosikkikorttini valmiiden korttien puolelta on tämä norppakortti – tosin nämäkin ovat toinen toistaan kauniimpia!