Taaperoblues

Jotenkin vähän suvantovaihetta eletään.
Ei mitenkään pohjavesissä uida verkkoja väistellen,
muttei myöskään maata aurinkoläntissä rantakalliolla maha täynnä kalaa.

Huomaan että kaipaan jotain muuta.
Tällainen kokopäiväinen, välillä jopa kokovuorokautinen vanhempana olo ei taida olla minun juttuni.
Se on itselleni ehkä pienen kriisin paikka. 

Jotenkin olin mielessäni nähnyt itseni vanhempana, joka on pitkään lapsen kanssa kotona. 
On läsnä, keksimässä kaikkea hauskaa, tekemässä retkiä, leipomassa, sisustamassa, järjestämässä kivoja lastenjuhlia, lukemassa kirjoja sadepäivänä. Ja nyt tuntuukin että niiden kukkatapettien ja aurinkolänttien kuvittamat seinät kaatuvat niskaan.

Ärsyttää ja suututtaa etten osaa nauttia hetkestä. 
En olekaan se tyyppi, joka jaksaa leikittää, askarrella ja satuilla jatkuvasti. Lähinnä koetan selvitä
päivästä toiseen, pitää perheen kaikki jäsenet edes suurin piirtein tyytyväisinä ja järjissään. 

Miksi en voi olla sellainen vanhempi, äiti, ihminen kuin haluaisin olla? 
Miksi pinna palaa loputtomasti toistuviin tylsiin rutiineihin, sotkuun, kitinään sekä takertumiseen…
ja koulun penkille paluu houkuttaa muutenkin kuin järkisyiden vuoksi?

Ajattelin ehkä hieman lapsellisesti että pieni irtiotto palauttaisi
kuherruskuukausimaisen suhtautumisen lapseen. Ei palauttanut.
Ennemminkin tuntuu siltä, että saman arkihässäkän suorittaminen houkuttaa entistä vähemmän. 

Tiedän että osa alakulosta johtuu siitä, että koen häviäväni tässä kaupassa.
Joudun hoitamaan lasta sen ajan, jolloin lapsen kanssa vietetty aika on enimmäkseen perushoitoa eikä mitään ihmeellisiä leikkejä tai retkiä oikein saa vielä aikaiseksi. Siinä iässä kun lapsi alkaisi olla jo ihan hyvää seuraa, jonka kanssa voisi lukea kunnolla, käydä teatterissa, taiteilla yhdessä tai mennä metsäretkelle,
ehdin olla tämän kanssa paljon vähemmän.

Ja on se nyt saakeli kumma, että tuolla pihallakin pitää olla noin harmaata, märkää ja rumaa.

Ainakin reissu oli hyvä ja rentouttava. (Siitä lisää myöhemmin.)
Ehkä juuri sen takia välitön paluu, vauvan raivarin siivittämään, arkeen oli vähän mahalaskumainen.