Väsynyt, mutta onnellinen

Oli kyllä kertakaikkisen vauhdikas, äänekäs ja ilonen päivä.
Neljä äitiä, kukin yhden lapsen kanssa, saapui kyläilemään.

Tapasimme siis kasvoja nimimerkkien ja blogipostausten takaa. Tuntui hassulta,
että periaatteessa osan kohdalla kyse oli täysin vieraista, mutta silti tutun tuntuisista ihmisistä.
Pientä hämmennystä aiheutti sekin, että aluksi piti esittäytyä niin sanotusti oikeilla nimillä ja selvittää osalle,
keitä ovat Kristaliina, HelloAochi, Iksu, Liv ja tietysti phocahispida.

Myös lapset esiteltiin ja voi millaisia ihania persoonallisuuksia kaikki olivatkaan!
Lapsia oli alle vuosikkaista lähes kaksivuotiaaseen ja touhua löytyi 
lelujen rauhallisemmasta ihmettelystä kiipeilyyn, keittiöleikkeihin ja eläimiin tutustumiseen. 

Olen aina sanonut, että Vanja on harvinaisen surkuteltavan oloinen ja jyrsijämäinen: Nyt se sitten virallisesti todistettiin. Eräs lapsista nimittäin totesi Vanjan olevan ”pupu”, mutta Peppi oli silti ”kissa”.

Olin pelännyt hieman etukäteen, kuinka ahdasta tulisi ja saattaisivatko pienet asunnon uuden remontin partaalle. Asunto jäi kuitenkin ihailtavan siistiin kuntoon pientä
viime hetkellä sattunutta maissitärkkelysräjähdystä lukuun ottamatta. 

Sapuskaa oli valmistettu ja siivoiluja hoidettu jo sunnuntaina, joten aamulla täytyi vain pukeutua, petailla sängyt ja kattaa kaikkea tarjolle keittiöön. Virallisesti kutsu oli kiirinyt blogibrunssin nimellä varustettuna, mutta vieraat viihtyivät paikalla yli viisi tuntia eikä pöytä ollut vieläkään tyhjentynyt.

Tarjottavat eivät kuulemma olleet mitenkään kauheita, joten kenties niitä oli reilusti. Varsinkin kun niitä täydennettiin vieraiden toimesta blogipiirakalla ja muffinseilla. Täytyy todeta, että L oli kyllä ahkeroinut taas kiitettävän pyyteettömästi vaimonsa hömpötysten eteen.

Tavarakin vaihtoi omistajaa puoli ja toisin. Kiertoon lähti niin talvitöppösiä, hoitolaukkua kuin sovitukseen suuntaavaa haalariakin. Aineettomana saatiin kenties vertaistukea, yhteisöllisyyden kokemuksen hippusia ja vahvistusta sille, että hankalista päivistä huolimatta lapset ovat arjen pieniä suuria ilonaiheita.

Älysin valokuvata vasta kun suolaisten ruokien pöytä oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi eikä kaikista vieraistakaan saatu tärähtämättömiä kuvia. Ainutta kuvaa itsestäni koristaa trendin aallonharjalla lainelaudallaan ratsastava juurikasvu. Tarmokkaampi kuvaus, siinäpä mainio syy ottaa uusiksi?

Lopuksi lähes kaikki lapsista alkoivat olla jo väsyneitä ja kotimatkalla kenties useampikin otti torkut.
M oli ainakin niin puhki, ettei jaksanut enää illalla pahemmin seurustella yli jääneitä ruokia syömään tulleiden sukulaisten kanssa ja yöunillekin simahdettiin tuntia tavallista aikaisemmin.

Kiitos vielä kaikille!