Vauvailua blogiseurassa

Blogin kirjoittamisen mukanaan tuomia iloisia asioita on monia.
Saan kirjoittaa ja kuvata. Molemmista puuhista nautin suuresti.
Niin arkisista kuin juhlavemmistakin asioista, tunnetiloista, maisemista, yhteisistä hetkistä jää muisto.
Saan vertaistukea ja voin vuorovaikuttaa lukijoiden ja kanssabloggaajien kanssa kommenttien kautta. 

Mutta hienointa on kuitenkin uusien tuttavuuksien , jopa ystävien saaminen, joka konkretisoitui
Yksi kaksi meitä on kaksi blogin äiti-vauva-kokoonpanon torstaisella vastavierailulla.

Kurkistimme kotia kuvien takana, söimme vähän suolaista ja makeaa ja seurasimme vauvojen touhuamista.
Hurja koiramme Hertta oli Kainille uusi tuttavuus ja koiran touhotusta pitikin seurata tovi turvallisesta äidin sylistä käsin. Sittemmin koiran suukotteluyritykset ja nuuhkaisut eivät enää häirinneet laisinkaan. 

Lapsia viihdytettiin muun muassa leikkikeittiöllä, rusinoilla ja kuivatuilla papaijoilla sekä ison lelukopan kippaamisella olohuoneen lattialle. Siinä määrin hauskaa vaikutti olevan, että silmitöntä tuhoamisvaihdetta ei missään vaiheessa kytketty päälle.

Lelut ja erityisesti niiden vieminen toiselta jaksoivat kiinnostaa merkittävän pitkään – ainakin meidän sähelön mittapuulla. Kain pohti pitkään, miten tuon useissa kuvissa vilahtavan nallelelun saisi pyörittämään nallukoita. Idea oli ymmärretty hyvin, mutta tekninen toteutus tuotti vaikeuksia.

Katsokaa mikä hurmuri!

Takassa palaneet kynttilät kiinnostivat kovasti, mikä ei sinällään yllättänyt kauheasti.
Kun tarkastelu vaihtui kaukaa ihailusta lähituntuman hakemiseen, piti nuo loistavat ihanuudet puhaltaa sammuksiin. Äh, miten tylsä homma se olikaan vauvojen mielestä.

Kiitoksia vielä vierailusta näin bloginkin kautta!