Veto pois – vinkit kehiin!
Kyllähän se oli tiedossani, että pimeän ajan väsymys iskisi jossain vaiheessa; Kuulun juuri siihen ihmisryhmään, jotka muuttuvat pimeään vuodenaikaan tavallistakin lakananvalkoisemmiksi, tyhjentävät kalenterinsa ylimääräisistä menoista, jumittavat kesken keskustelun tuijottaen tyhjää, eivät ymmärrä ohjeita, himoitsevat energiapitoista ruokaa, lintsaavat treeneistä ja nukahtelevat työ- tai koulupäivän jälkeen ihan pienille päiväunille, jotka venähtävät iltaan asti.
Jos asuisin yhtään pohjoisemmassa, olisin varmaan joutunut jo napsimaan talvisin jotain vitamiineja vahvempia nappuloita, sen verran alas pimeä aika mielialan romahduttaa. Viime talvena ihmettelin, että selvinsinpä aika vähällä, mutta en tiedä, johtuiko se raskaus- ja imetysajan kuolemanväsymykseen vertaamisesta. Nyt nimittäin tuntuu taas siltä, ettei minkään tekemisestä tule mitään.
Pari vaivaista kouluhommaa pitäisi kirjoittaa ennen joululomaa ja lomalla sitten muutama pidempi tehtävä nakutella kuntoon. Niitä lomahommia en halua edes ajatella, kun näiden kahden kotitenttivastauksenkin kanssa olen ihan pulassa. Syys-lokakuussa oli sen verran mittava tenttirupeama, että narisin siitä täälläkin ihan liiaksi asti ja lisäksi pari hanketta raportteineen sekä kasa pienempiä tehtäviä. Silloin taisin painella tehden sillä ajatuksella, että jos nyt hyydyn, koko syksyn opintohommat kaatuvat siinä samalla. Olisikohan tämä väsähdys voinut odottaa vielä näiden parin tehtävän yli? Ei ilmeisestikään.
Asunnossa vallitsee normaaliin verrattuna kaaos; Eteisessä odottaa pahvilaatikoita roskakatokselle niitä kuljettavaa pikkuapulaista, kellariin menevät liian pienet vaatteet päätyvät varmaan vahingossa roskikseen miehen mukana, ellen saa vietyä niitä pian alas, kassillinen kierrätysvaatteita odottaa, että jaksaisin kuvata ne ja huudella, haluaako joku ne… Joulukoristeluja en ole jaksanut vielä edes miettiä, vaikka lapsi runisee koko ajan haluavansa kotiin jo jotain jouluista, satunnaiset pyykkikatastrofit kuten koiranpissaepisodi sotkevat juuri ja juuri rullaavan systeemin.
Koska olen raskaan sarjan esteetikko, jonkin sortin neurootikko, järjestelmällinen ja vähintäänkin perussiisti, hoitamattomat asiat vain pahentavat olotilaani. Sellaista nappulaa ei vain löydy, jolla voisin kääntää sotkun huomioimisen ja tekemättömistä hommista stressaamisen pois päältä. Postittamattomien joulupakettien, tärkeiden kirjeiden, maksamattomien laskujen ja lähettämättömien joulupostimailien kasa sen kun kasvaa eteisen tasolla ja koneen sähköpostilaatikossa. Elättelen toivetta että ainakin kiireisimmät niistä tulevat hoidettua ensi viikonloppuna, joka ei poikkeuksellisesti ole täynnä ohjelmaa.
Jokunen teistä varmaan pohtii, että mitä se siellä nurisee; Hoidettavana on vain yksi lapsi, kolme eläintä, pieni asunto, kasa partiohommia, blogi ja päätoimiset opinnot – helppo nakki. Ja niinhän se noin listattuna onkin eikä minulla perinteisesti ole ollut ajanhallinnan tai aikaansaamisen kanssa mitään merkittäviä, jatkuvia haasteita, jotka sakkaisivat päätä. Halua tehdä olisi, tuntuu vain siltä että kykyä ei ole. Keho tuntuu voimattomalta, tai ainakin tavallista ryytyneemmältä ja kaikki keskittymistä vaativa aivotoiminta edellyttää erityistä ponnistelua.
Tänään tein päätöksen, josta saisin varmaan useammaltakin moralisoijalta laskiämpärillisen tavaraa niskaani. Vein lapsen päiväkotiin, pikaimuroin asunnon, napsautin pyykinpesukoneen päälle, tyhjensin viimein kuukauden sängyn alla piileskelleen ostoskassillisen tavaroita paikoilleen ja hoidin muita rästilistalla odotelleita askareita kuntoon. Toivon että iltapäivään mennessä koti on vähän paremmassa järjestyksessä ja kouluhommat ovat nytkähtäneet edes sivun tai kaksi eteenpäin.
En siis karannut päiväsalille, käyttänyt päivää kynsien lakkaamiseen tai vartalon kuorimiseen, vaikka niillekin olisi todella tarvetta. Totesin vain, että läsnäolopakottomalle luennolle raahutumisen sijaan koettaisin varmistaa, etten päädy tuhertamaan itkua peiton alle pariksi päiväksi vaan saan palautettavat työt jonkin sortin kuntoon. Poden aina surkuhupaisan mittakaavan saavuttavaa huonoa omatuntoa tällaisista ratkaisuista, mutta viime aikoina olen päättänyt, etteivät hermoromahdukset vain ole mistään kotoisin – ainakaan jos niitä saa vain siksi että koettaa miellyttää kaikkia muita samaan aikaan.
Paras ratkaisu, jonka olen viime aikoina tehnyt, on uuden lenkki-, treeni- ja kotityöhommia helpottavan soittolistan kasaaminen. Edellistä soittolistaa olinkin ehtinyt kuunnella puhki vähintään puoli vuotta. Toivottavasti tämäkin inspiroi, ilahduttaa ja auttaa todellisuuden pakoilemisessa yhtä hyvin kuin edellinen. Joku teemasoittolistojen tekoon vihkiintynyt ja instaani ajatuksella seuraava on saattanut hoksata, mikä yhteys meneillään olevilla median sekakäytön projekteillani ja soittolistoillani – eikä uuden listan sanoituksien tematiikka näin ollen yllätä.
Musiikkipuoli on siis suurinpiirtein kunnossa, mutta mitä muita vinkkejä teillä olisi kadonneen vireystilan takaisin saamiseen? Superruoka-aineita tai energiavirtoja avaavia taikavenytyksiä – kaikki kikat otetaan vastaan, myös ne parhaat tsemppausbiisit. Miten nitistää vetämätön olotila?