Tervetuloa vuosi 2023

Tämä vuosi olkoon minulle levon vuosi. Tänä vuonna minun ei tarvitse tulla yhtään miksikään, ei suorittaa yhtään mitään, eikä olla yhtään mitään. Tänä vuonna aion katsella ja aistia maailmaa sellaisena kuin se on. Aion nauttia ulkoilusta ja liikunnasta ilman mitään suoritusvelvoitteita. Tänä vuonna haluan vahvistaa lihaksiani, koska yksinkertaisesti haluan vahvistua ja tuntea oloni vahvemmaksi ja voimakkaammaksi. Haluan tehdä työni riittävän hyvin ja aikataulussa, mutta olla lainkaan ajattelematta, että minun pitäisi miettiä uraani tai seuraavaa siirtoani tai että haluaisin miettiä, että vaikutan pomoni tai kollegoideni silmissä hyvältä työntekijältä.

Tänä vuonna haluan miettiä sitä, mitä minä annan lähiympäristölleni. Haluan kohdella hyvin lähimmäisiä ihmisiäni ja osoittaa sen heille teoillani ja sanoillani. Haluan tehdä sen vain siksi, että he ovat hyviä tyyppejä ja ansaitsevat tulla kohdelluksi hyvin. En ajatellut tehdä mitään erityistä. En lahjoa, enkä leipoa. Lähinnä ajattelin puhua kauniisti ja olla kohtelias. Juuri niille ihmisille, joille aina väsyneenä äksyillään. Koska mikä etuoikeus minulla onkaan? Saan viettää aikaani juuri heidän kanssaan. Miksi ihmeessä kohtelisin heitä huonosti? Olenhan suurimman osan heistä valinnut itse ympärilleni ja he minut.

Tänä vuonna haluan keskittyä hengittämään ja hymyilemään. Ja erityisesti hymyilemään myös itselleni ja itseni kanssa.

hyvinvointi mieli ystavat-ja-perhe oma-elama
Kommentit (3)
  1. Todellakin tavoittelemisen ja yrittämisen arvoista , ei aina helpoin polku, mutta tältä polulta ei pois halua kun kerran on alkuun päässyt, vaikka vastoinkäymiset jarruttelisivatkin suunnitelmaa.😀

    1. Mä ehkä lähestyn asiaa niin, että välillä päivät voi olla toisenlaisiakin, mutta sitten vaan toteaa, että ok, ei ollut nyt ihan sellainen päivä kuin halusin ja seuraavana päivänä taas palaa pikkasen enemmän omalle polulle. Se, että tiedostaa ja huomaa, on jo iso asia. Ettei vaan mene automaattiohjauksella eteenpäin päivästä toiseen.

      Tuosta tavoittelemisesta ja yrittämisestä… Mulla ehkä nyt on sikäli eri tilanne, kun olen itsekin monenlaista jo tavoitellut ja yrittänyt, että nyt en enää jaksa mitään yrittää. Musta tuntuu jotenkin, että mulla on kaikki jo nyt tässä ja vaan olen. Sitä on jotenkin vaikea selittää. Kerron lisää, kun löydän sanat.

      Mutta olet niin oikeassa, kun polulle kerran löytää, tältä polulta ei halua pois. 🙂

      1. Luulen tuntevani sen mitä kerroit, en varmasti löytänyt itsekkään oikeita sanoja,en löydä nytkään. Taisi sanani kuulostaa aika tavoitteelluselta kilvoittelulta, kuvailit asiaa kuitenkin paremmin . 😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *