Perjantaina koitti viimein viikonloppu, jolle ei ollut tiedossa ennalta sovittua ohjelmaa tai erityisiä menoja. Päätimme siis lauantaina suunnata koko kolmihenkisen perheemme voimin talviretkelle Nyrölän luontopolulle. Aamun lumisade ja pilvisyys väistyivät upean kevättalven auringon tieltä. Sää oli todella kaunis, parempaa ei olisi voinut toivoa. Oli ihanaa tuntea pitkästä aikaa auringon lämmittävän poskipäitä ja kuulostella täydellistä hiljaisuutta, mikä kaupungissa vilkkaan tien varressa asuvana on suhteellisen harvinaista.

Luontopolku parkkipaikalta laavulle ei ollut kovin pitkä. Vaikka lunta oli paksulti, pääsimme hyvin kulkemaan jalkaisin ladun viereistä moottorikelkkauraa pitkin. Hassu kommellus sattui, kun tulimme n. 500 metriä ennen itse laavua sijaitsevalle katokselle, jonka edessä oleva kyltti kehotti ottamaan katoksesta mukaan polttopuut laavulle. No, puita ei ollut jäljellä kuin muutama hassu, ja kaikki tietenkin jäässä. Mieheke onneksi  jaksoi ne kokeneena bodaajana kantaa, mutta kyllä hieman silti ärsytti, kun 50 metriä ennen laavua olikin toinen katos, jossa puita oli riittämiin…

Hetken pyörimme ja ihmettelimme, että missäs se laavu nyt onkaan kun ei sitä missään näkynyt. Onneksi paikalle sattui kaksi mukavaa hiihtäjää, jotka ystävällisesti osoittivat meille korkeaa lumikasaa: toden totta, siellähän se oli laavu oli maastoutuneena paksun lumikerroksen alle, hah! Laavulle päästyämme ryhdyimme nuotiopuuhiin; tulen sytyttäminen osoittautui jäisten puiden, vähäisten sytykkeiden sekä reistaavan sytyttimen vuoksi haastavaksi, mutta onneksi emme luovuttaneet, vaikka mielessä kävi. Pian saimme tulen syttymään ja pääsimme nauttimaan eväsrepun sisällöstä ja nuotiotulen lämmöstä (sekä kärsimään savusta silmissä…).

Ruusa nautti hangesta ja säästä suunnattomasti, vaikka lumi paakkuuntuikin ikävästi rintakarvoihin ja aiheutti pari kiljahdusta. Myös eväät maistuivat hankeen piilotettujen herkkujen kera. Suosikkipuuhia olivat tavalliseen tapaan lumimöyrintä ja isäntäväen tunnollinen informointi ohikulkevista kanssaretkeilijöistä tomeralla haukunnalla.

Retki oli kaikkiaan todella ihana. Eväiden syönnin ja tulen sammuttelun jälkeen jatkoimme polkua vielä edemmäs läheiseen saareen, jonne kesällä pääsee ilmeisesti myös vetolossilla. Siellä oli toinen, kahdesta isommasta laavusta koostuva nuotiopaikka, joka varmasti olisi ollut helpommin sytytettävissä. Siellä oli kuitenkin pari retkiseuruetta, joten pienemmällä laavulla saimme ainakin nauttia omasta rauhasta. Saaren laavukompleksilta käännyimme takaisin ja löntystelimme rauhassa säästä nauttien ja eväitä sulatellen takaisin autolle. Luontoretkeilyä ei voi kuin suositella, oma mieli on vieläkin paljon seesteisemmän tuntuinen, kuin ennen retkeä!