Ajasta
Tähän aikaan vuodesta valoisan ajan pidetessä huomaan, kuinka uni ei enää aamuisin liimaa sänkyyn eivätkä yöunet veny yli kymmentuntisiksi. Aamut tuntuvat taas kevyemmiltä ja helpommilta. Opintoihini ei tällä hetkellä liity juurikaan aikaisia herätyksiä, vaan tavallisesti saan herätä luonnollisesti päivän valkenemiseen, mistä aamuihmisenä nautin suunnattomasti.
Koska olen aktiivisimmillani valoisaan aikaan, on päivääni ilmestynyt pimeään aikaan verrattuna paljon lisätunteja. Elämä ei enää rajoitu vain niihin muutamaan valoisaan tuntiin päivässä, vaan touhua riittää pidemmäksi aikaa. Päivät täyttyvät tenttiin lukemisesta, satunnaisista luennoista, liikuntaharrastuksista ja koiran kanssa touhuamisesta. Töitä ei vielä ole. Illat käytän rentoutumiseen puolison kanssa tai opiskeluihin liittymättömiä kirjoja lueskellessä. Joskus näen myös ystäviä.
Vaikka periaatteessa aikaa on vaikka muille jakaa, tuntuu se silti vain katoavan jonnekin. Haluaisin ehtiä tekemään, kokemaan ja näkemään, mutta myös loikomaan, torkkumaan ja nautiskeleman, mutta päivät ja viikotkin tuntuvat liian lyhyiltä kaikkeen. Suhteeni aikaan on ollut pitkään ristiriitainen enkä aina osaa käyttää käyttää sitä järkevästi: mitä tahansa teenkin, tunnen jatkuvasti, että se on pois jostain muusta. Tämän vuoksi usein huomaan, etten sitten teekään oikein mitään, vaan stressaan tekemättömistä asioista ja ajan vähyydestä.
Lainasin kirjastosta hiljattain Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjan. Kirjan tarkoitus on auttaa lukijaa vapautumaan stressin, uupumuksen ja masennuksen kierteestä hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT) pohjaavien menetelmien avulla. HOTin tavoitteena on edistää ihmisen kykyä hyväksyä ajatuksensa ja tunteensa, auttaa häntä selkiyttämään arvonsa sekä tukea häntä niiden mukaisessa elämässä. Koen, että juuri omien arvojen selkiytymättömyys on eräs suurimmista stressin aiheuttajista elämässäni tällä hetkellä: koska arvoni ovat hukassa, en osaa käyttää aikaani niiden mukaan toimimiseen. Tämä puolestaan johtaa aiemmin kuvaamaani haahuiluun ja ajan hukkaamisen. Toivon todella, että kirjasta on tähän apua.
Ainakin yhtä asiaa tiedän kuitenkin arvostavani: psykologian opintoja! Siispä suljen koneen ja uppoudun tenttikirjaan, ainakin joksikin aikaa.