sankareita kaikki

miestenvuorofinal.jpg

 

Mitä tapahtuu, kun hiljaiset ja ujot suomalaismiehet pistetään samaan saunaan keskenään? 

Alkaa kuulua puhetta. Oikeaa puhetta.

Vaikka useimmat suomalaiset elokuvat saattavat olla aiheeltaan ja tunnelmaltaan synkkiä ja masentavia ja jälkikäteen voi tuntua, että koko elokuvan aikana olisi sanottu tasan kaksi perkele-sanan sisältänyttä repliikkiä, olen jo sitä mieltä, että suomalaisen elokuvan kädenjälki voi olla myös kaunista ja täysin vertaansa vailla. 

Sen todistaa esimerkiksi Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen elokuva Miesten vuoro. Saunanlauteilla kerrotaan sydäntäriipaisevia elämäntarinoita ja tirautetaan kyyneleitä. Kylmän kaljan äärellä avaudutaan rakkaudesta omaan perheeseen ja puetaan tunteet sanoiksi. Ennen kaikkea tässä elokuvassa kuunnellaan, ja taputetaan sitten lohduttavasti kaveria olkapäälle. 

Elokuva on sympaattinen, aito ja hieno katsaus rujojen suomalaismiestemme sydämeen. Suomalaisesta kulttuurista innostuneena ja sitä suuresti kunnioittaneena toivon, että yhtä loistavia kotimaisia elokuvia nähdään vielä lisää. Kyllä meiltä lahjoja löytyy. 

Kulttuuri Leffat ja sarjat