syitä, miksi kimpassa kannattaa asua

crhands.jpg

Jaan kotini viiden muun ihanan ja alunperin itselleni tuntemattoman tytön kanssa. Kimppakämpässä hommat ovat toimineet niin mutkattoman mukavasti, että pelkkä ajatus yksin asumisesta tuntuu inhottavalta (huom, täällä puhuu erakkoluonne). Tässä lista syistä, miksi kommuuniasumista kannattaa ainakin harkita:

Nro1: Jos tahdot yksityisyyttä, saat sen omassa huoneessasi. Jos tahdot seuraa, voit koputtaa varovasti kämppiksen ovea tai löytää juttukaverin yhteisestä tilasta. Kaverin saaminen vaatii vain oman oven avaamisen, eikä tarvitse edes lähteä kotia kauemmaksi.

Nro2: Kun asutaan yhdessä eikä tunneta kunnolla toisia, voi hyvän ja luotettavan ilmapiirin ylläpitämiseksi järjestää esimerkiksi kämppisiltoja. Meikäläisen tyttökommuunissa se tarkoittaa yleensä essun päälle pukemista ja ruuanlaittoa. Samalla päivitetään kuulumisia, katsotaan Huippareita tai kuunnellaan huikean huonoja radiokanavia. 

Nro3: Siivousvuorolista auttaa paikkoja pysymään siistinä. Parasta siivousvuorossa on se, ettei koskaan tarvitse kuurata koko huushollia yksin, vaan saa oman pienen osa-alueen, josta huolehtii listan mukaisesti. Siivottavaa tuntuu olevan paljon vähemmän kuin asuessani yksin pienessä yksiössä.

Nro4: Ylitsejäänyt ruoka on kimppa-asumisen parhaimpia puolia. Harvoin on päiviä, jolloin ruokapöydällä ei olisi mitään tarjottavaa. Kiitos varsinkin niiden kahviloissa työskentelevien kämppisten, jotka tuovat päivän päätteeksi kakkuja ja piirakoita kotiin asti muiden nautittavaksi.

Nro5: Kylmiin, pitkiin ja pimeisiin talviin ei auta minkään sortin D-vitamiini yhtä tehokkaasti kuin sen tietäminen, ettei ole koskaan täysin yksin. Jonkun huoneessa voi soida musiikki, joku näppäilee kitaraa, joku saattaa tehdä ruokaa keittiössä tai laittaa pyykkejä kuivumaan. Se, että ympärillä on vähän elämää, tuo lämpimän ja turvallisen kodin tunteen.

Kuva: Dreamer Heart

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.