Yökukkujan kolme rakkauden kohdetta
Y K S I
Rakastan ykkösratikkaa Helsingissä. Se kuuluu harvinaisiin herkkuihin, sillä ykkönen kulkee vain arkisin eikä silloinkaan kovin usein. Sen reitti on kaikista mieluisin ja tunnelma rauhallisin, välillä tuntuu ettei ykkösratikalla ole kiire mihinkään. Ja mikä sen mukavampaa kuin ihana ratikka, joka vie sinut lähelle kotiovea sadepäivinä.
K A K S I
Sateesta puheen ollen — rakastan kumisaappaita niin paljon, että jos edes vähän tihkuttaa, puen ne jalkaani hymyssä suin. Ja aivan varmasti tallaan jokaikisen vastaantulevan lätäkön päälle. Oli hyvä päätös hankkia Hunterit, sillä ne tuntuvat jalassa maailman mukavimmilta ja näyttävät parhaimmilta hieman mutaisina.
K O L M E
Rakastan Paolo Roversia. Muistelen lämmöllä Roversin näyttelyä Fotografiskassa viime vuonna. Oih ja ah. On jännittävää löytää valokuvaaja, jonka kauneudentajua tuntuu ymmärtävän, ja jonka kuvat ovat suorastaan runollisia.
Rakastan kyllä monia muitakin asioita tässä maailmassa. Kukkia, viherkasveja, omenoita. Luomukauppoja, aamukahvittelua kirjan kanssa sekä Lapuan Kankureiden pellavapyyhkeitä. Kaikkea, mihin minulla ei oikeasti olisi varaa mutta minkä vuoksi venytän penniä. Rakastan lähes tulkoon kaikkea niinä päivinä kun rakkaus voittaa sängystä noustessa. Ja vain ja ainoastaan niinä päivinä.
Kuva Paolo Roversi.