itseopittu taito numero yksi: small talk
En ole erityisen hyvä small talkissa. Se tuntuu useimmiten kiusalliselta niin juhlissa, puhelimessa kuin törmätessä vanhaan tuttuun kaupungilla.
Kun toisilla jutustelu luistaa luonnostaan, minä opettelin small talkin omasta tahdostani. Tarkkailin niitä, joilta se onnistui; kuuntelin, miten keskustelu avattiin. Miten voit. Kaunis sää. Pidän kengistäsi.
Kuulostaa hölmöltä hommalta, jos ei small talkista edes kovin pidä. Mutta onnistunut small talk saattaa olla usein loistava väylä pintaa syvemmälle. Se on kuin keppi, joka kokeilee varovasti jäätä. Jos jää rikkoutuu, parhaimmassa tapauksessa sen alta löytää aarteen.
Aarre voi olla uusi ystävä. Sieluntoveri. Jumppakaveri. Uskomaton elämäntarina. Rakkaus.
Tai sitten vain toinen ihminen, jonka olet huomannut ja joka on huomannut sinut. Small talk on yksinkertaisesti vain muutaman sanan vaihtamista keskenään, pientä puhetta, jonka tarkoitus ei ole johtaa mihinkään. Kun ymmärtää small talkin mutkattomuuden ja huolettomuuden, taitaa sen ihan hyvin itsekin.