kun muisti lakkaa muistamasta

Olen huolissani pienestä päästäni.

Se ei enää tuppaa muistamaan mitään. Täydet oikosulut ovat lisääntyneet päivittäin. Joskus unohtuu hyvän ystävän nimi, joskus se, mitä söin aamiaiseksi. Vaikka kävelisin tietyn reitin moneen otteeseen, eksyn helposti. Pahinta on, etten yksinkertaisesti enää muista, kuinka kauan olen ollut muistamatta asioita. 

Tietynlainen surumielisyys ja unohtelu ovat, ainakin muistaakseni, olleet aina heikkouksiani. Täytän hajamielisen professorin kaikki kriteerit. Usein leijun omissa ajatuksissani niinkin vahvasti, että lakkaan kuulemasta ympärillä olevan melun. Joko olen syntynyt luontaiseksi meditoitsijaksi tai sitten päässäni on iso ja tyhjä kemikaaleista syöpynyt aukko. 

Mikä siis avuksi? Lisää liikuntaa, vähemmän stressiä? Enemmän pähkinöitä ja öljyjä ruokavalioon? Päivittäisen sudokun ratkominen? Vai olisiko parempi, jos elämässäni olisi yksinkertaisesti vähemmän muistettavia asioita? 

Älkää ainakaan sanoko, että syö paljon kalaa. 

Kuva: Kristiina Kooma