Laulaa en osaa mutta nauraa kyllä

 

 

 

Juhannus oli, juhannus meni. En kerännyt kukkia tai katsonut kokon palamista.

 

Sen sijaan sain olla vieraana vanhassa puukoulussa järven rannalla, sellaisessa, jossa kaikki tahtoisivat asua. Vaaleanpunainen huone toimi diskona, sen reunalle asetettiin diskopallo. Tanssin paljon. Superpaljon siinä tapauksessa, jos pomppiminen lasketaan tanssiksi.

 

Katselin vastarakastunutta ystäväpariskuntaa, en aina vapaaehtoisesti, mutta pienessä soutuveneessä kuhertelun katsomiselta on mahdotonta välttyä. Ihmettelin myös järvessä nököttäviä puunjuuria, ne olivat hieman pelottavia. Muistuttivat jostain syystä Twin Peaks-sarjaa.

 

Opetin myös kaikille yhden leikin. Muistutin, että myös aikuiset voivat vähän leikkiä. Leikki yhdistää, saa nauramaan itselle ja muille.

 

Nyt olen onnellisesti kotona, omassa sängyssä, jossa kesän aikana yövyn harvoin. Sain tänään uuden ystävän. Join cappuccinon uudessa lähikahviossa. Löysin vintage-kaupasta vaate-aarteita, ja mietin miten hienoa on saada kaunista käytettynä. Kuuntelin lenkillä vaihteeksi Beyoncéa ja tajusin, että minussakin asustaa aikamoinen diiva, joka rakastaa olla nainen. 

 

 

”Lady on nainen, joka aina ottaa huomioon muut, eikä koskaan unohda itseään.”

 – Charles Gibson