liian hyvää ollakseen totta

Tässä vaiheessa joku voisi vaikka teipata suuni jesarilla, sillä alan itsekin hämmästellä tätä onnellisuuden ja onnekkuuden määrää sekä sitä, että vastaan jatkuvasti mitä kuuluu-kysymyksiin sanomalla, että oikein hyvää, kiitos. 

Minä voin hyvin, sillä saan nauraa jokaisena viikon päivänä niin, että vedet valuvat silmistä. Enkä nyt puhu tyttömäisestä kikattelusta, vaan kunnon räkättämisestä.

Minä voin hyvin, sillä saan maanantai-iltana tanssia kämppiksen kanssa Nylon Beatin tahtiin ilman, että kenelläkään on mitään pahaa sanomista. 

Minä voin hyvin, sillä vaatekomeroni on varustettu lämpimillä ja suloisilla villapaidoilla. Niillä sellaisilla, joista lähtee karvoja kuin kissasta, mutta jotka pehmeytensä vuoksi saavat jokaisen karvansa anteeksi. 

Minä voin hyvin, sillä saan rauhassa valmistautua porukalla tuleviin jouluretkiin ilman, että saan ennenaikaisia jouluähkyjä. 

Minä voin hyvin, sillä pöydälläni koreilee kimppu ihania vaaleanpunaisia ruusuja. Hankin ne eräänä iltapäivänä itselleni palkinnoksi siitä, että olen Mainio isolla M:llä ja jotta Rintasyöpäyhdistys saisi kymmenen senttiä.

Minä voin hyvin, sillä rinnassani sykkivällä sydämellä on vihdoin hyvä olla. Se on seisahtunut hetkeksi paikoilleen rakastamaan tätä kaikkea tyytyväisin ja kiitollisin sykähdyksin.

Sydämeni voi hyvin, sillä sen ympärillä on loistavia, mahtavia, rakastavia ihmisiä huolehtimassa siitä, että minulle kuuluu hyvää. Melkein joka päivä, arkena ja sunnuntaina. 

Minulle kuuluu hyvää, ja se kiitos perässä kuuluu kaikille teille.

Valokuvat itse ottamia.