miks en mä soita

Voi Roosa, nostit rakkaan valitusaiheeni pöydälle - nimittäin huonon puhelinkäyttäytymisen

Puhelin on aihe, josta minulla olisi paljon sanottavaa. Sen lisäksi, että kuulun vastuuntunnottomiin puhelimen käyttäjiin, inhoan matkapuhelimia myös yleisellä tasolla:

Nro1: Se soi usein silloin, kun on paha paikka. Esimerkiksi ollessa matkalla kotiin, koululaukkujen ja ruokakassien painaessa olkapäitä ja otsan hikoillessa pipon alla, kaulahuivin jäädessä inhottavasti jumiin laukkujen hihnaan ja etsiessä samassa mytäkässä taskusta avaimet rapunovea varten. Juuri noina hetkinä alkaa ring ring riiiing soida mukavasti jossakin laukun uumenissa. Yleensä luovutan puhelimen suhteen ja tyydyn vain suorittamaan ovenavauksen. 

Nro2: Se ääni. Reaktioni on verrattavissa herätyskelloon. Oli soittarina sitten lempibiisi tai rauhalliset melodit, soiminen tuntuu aina ärsyttävän. Siksi myönnän pitäväni puhelintani melkein aina äänettömällä ja värinähalytyksen päällä. Samalla ei tarvitse huolehtia, josko puhelin on jäänyt äänelliselle luentojen aikana tai kirjastossa. Tosin nykyään värinäkin saa karvani pystyyn...

Nro3: Ajatus siitä, että on aina jonkun tavoitettavissa, on epämiellyttävä ja vangitseva. En ymmärrä, miksi puhelin pitäisi ottaa mukaan jokaiselle kauppareissulle tai vessassa käynnille. Itse välttelen puhelinta niin paljon kuin mahdollista, ja soitan enimmäkseen vain, jos on todella tärkeätä asiaa. Huom! Miten menee-puhelut ovat mielestäni kallisarvoisia, mutta itse olen niiden kanssa vielä aloittelijan tasolla - henkilökohtaisena opettajanani toimikoon rakkaat perheenjäsenet.

Nro4: Olen kömpelö puhumaan puhelimessa. Se, että saan enemmän kuin muutaman sanan kakistettua ulos luurille, on ollut itselleni suuren työn tulos. Muoviköntsälle lörpötteleminen tuntuu kiusalliselta ja oudolta, kuin puhuisi kaverin kanssa pilkkopimeässä huoneessa näkemättä tämän sijaintia tai kasvojen ilmeitä. 

Nro5: Tekstaaminen on tylsää ja yksinkertaisella näppäilypuhelimellani aika vaivalloista, jos en ehdi kirjoittaa niitä ajan kanssa. Siksi tekstarini ovat usein lyhyitä ja tylynnäköisiä, vaikkei se olisi tarkoitukseni. Jos kirjeitse vastaaminen olisi nopeampaa, ottaisin sen käytäntöön saman tien. 

Nro6: Älypuhelimet in my ass. Ystävistäni on tullut iPhonen myötä läsnäolemattomia ja kuuntelemattomia keskustelijoita. Koen itseni todella mielenkiintoiseksi ja kaivatuksi henkilöksi, kun ollessani kaverin kanssa kahvilla toisen pää on kiinni nettikaupoissa ja blogeissa, ja ainoat kommentit, jotka saan viiden minuutin viivellä, ovat "aa" ja "mmm". Ero oikean keskustelun ja aakkosten lausumisen välillä on todella pieni. 

Nro7: Facebook-ilmiö. Ennen kuin poistin itseni buukista, kävin mielessäni monia syitä, miksei ehkä kannattaisikaan. Kun siellä voi pitää yhteyttä kaikkiin kavereihin, jotka asuvat kauempana tai ulkomailla. Jos lähden reissuun, voin helposti pitää yhteyttä ystäviin. Chattailu on ilmaista, eikä tarvitse käyttää puhelinta. Loppupeleissä minulla oli enemmän todellisia syitä itseni poistamiseen kuin ylläpitämiseen, ja sama näyttää koskevan myös puhelimia. Ehkä voisin aloittaa kotipuhelimen comebackilla?

Nro8: I love you all but I just hate the phone. Allright? 

Ps. Roosa, mökillä menin hyvin. En ehtinyt vastata viestiisi, sillä olin matkalla kirjastoon. Puhelimeni on kotona, minä istun kirjastossa. Vastaan sinulle myöhemmin, pus!

Kuvat: Kristiina Kooma

Kommentit

Roosa
Mangomalen

Kiitos Netta!

Ja allekirjoitan tosi monet tämän kirjoituksen pointit.

Eikä minusta ongelma ole, ettei ole aina tavoitettavissa tai ettei joka kerta vastaa. Ongelma on, jos ihminen ei edes myöhemmin soita perään tai vastaa tekstariin vaikka seuraavana päivänä. Tai kahden viikon päästä. Oman tilan ottaminen on täysin ok, mutta totaalinen vastaamattomuus tuntuu pelkältä välinpitämättömyydeltä. Ja sitä sinä ihana et edes onneksi tee!

Jos ihmisellä on puhelin tai facebook tai mikä tahansa, minun mielestäni tärkein sillä tehtävä toimi ei ole nettikauppa, blogi tai statuspäivitys, vaan perhe ja ystävät. Monella löytyy aikaa roikkua koneella tunteja, mutta kuulumisviestiin vastaamiseen ei löydy puolta minuuttia. Itse pidän tärkeänä, että jos jollain ystävälläni on hätä tai asia kysyttävänä, minut saa kiinni. Jos ei heti, niin pian.

Plääh. Kaikki olisikin yksinkertaista, jos ystäviä näkisi vain kasvotusten. Usein nekin tapaamiset on vain sovittava jonkin laitteen välityksellä.

netta jasminet

 

Ole hyvä, Roosa!

Ymmärrän täysin pointtisi ja olen samaa mieltä. Toinkin tässä esille niitä yleisiä syitä, miksi puhelimia inhoan - tekstisi antoi vain hieman aihetta ja inspistä kirjoittaa koko teksti. Toivottavasti tämä ei vaikuttanut suoralta kannanotolta sinun postaukseesi, sillä näin ei ole. 

Inhoan itsekin sitä, että viesteihin ei vastata tai sitten sen saa vasta seuraavalla viikolla. Onhan se turhauttavaa viestin lähettäneelle sekä turhaa sille, joka vastaa myöhässä. Siinä vaiheessa juttu on jo yleensä ohitse. 

"Itse pidän tärkeänä, että jos jollain ystävälläni on hätä tai asia kysyttävänä, minut saa kiinni. Jos ei heti, niin pian." 

Hieno ja rispektiä ansaitseva näkökulma - yksi syy lisää siihen, miksei minun kannattaisi luopua kännykästäni. 

Roosa
Mangomalen

Joo, ymmärrän! Ei vaikuttanut, halusin myös itse jatkaa vielä tämän herättämiä ajatuksia. Pus.

netta jasminet

Hehe, hyvä. Toivottavasti lukijat ymmärtävät myös! Suukko.

Kommentoi