Tänä kesänä olen oppinut jotakin suurta ja lähes mullistavaa. Jotain, mikä koskee kaikkia ihmisiä, erityisesti naisia.

Olen aina uskonut nöyryyteen, kiltteyteen ja hienovaraisuuteen. Olen ajatellut, että ne ovat ihmisenä olemisen suurimpia hyveitä, jotka pistävät rakkauden kiertämään. Että nöyryys palkitsee lopussa niin kuin aarrearkku sateenkaaren päässä. Välillä olen sekoittanut nuo hyveet sellaisiin asioihin kuin tyytyminen ja ovimaton roolissa pysyminen. Mutta kun jalat pyyhitään samaan mattoon monta kertaa, on lopputuloksena vain itsekseen vikisevä marttyyri, joka ei kunnioita itseään.

Kesän alussa sain ympärilleni uusia ihmisiä, joilta opin  – heidän tietämättään  – että elämässä pärjätäkseni minun on löydettävä oma sisäinen Karjalalippis-äijäni. Sellainen, joka päästää välillä suustaan sammakoita ja sanoo, miten asiat ovat ja mitä elämältä haluaa. Karjalippis-äijä tietää, mitä ansaitsee ja antaa samalla mitalla takaisin. Karjalalippis-äijä elää meissä jokaisessa, se on se sisukas suomijuntti, jolla on musta huumorintaju ja lämmin sydän. 

Vaikka olen sisimmässäni herkkä runotyttö, tosielämässä omaan aikamoisen rääväsuun. En enää yritä piilotella sitä, enkä hävetä. Kiltteyttäkin on monenlaista, se ei koske vain niitä hiljaisia kympin tyttöjä etupenkillä. Kiltitkin tytöt saavat olla ilkeitä ja suorasanaisia, he eivät vain tarkoita sitä pahalla. 

Enkä puhu nyt siitä, että jokaisen naisen on opittava perkeleen karjunta liikennevaloissa ja pubissa raikuva räkänauru. Mutta jos tahdomme suuremmassa mittakaavassa saada hyviä muutoksia aikaan maailmassa, lähiympäristössämme tai edes omassa elämässämme, liika nöyryys ei kuljeta niitä asioita suuntaan eikä toiseen. Kuten eräässä televisiosarjassa sanottiin: ”Nöyryys on vallanpitäjien keksimä hyve, jolla ihmiset saadaan pysymään hiljaa”. 

Joten naiset, kaivakaa se Karjalalippis jostakin esille. Tehkää se hyvissä ajoin, ennen kuin käy Rihannat (a good girl gone really, really bad).

kuvat Kate Moss by Tim Walker for Vogue UK December 2013