Se on totta, että ero muistuttaa hieman läheisen kuolemaa. 

Eron aikana käydään läpi samat viisi vaihetta, mitä surun kanssakin: kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyntä. 

Ensin eroa ei usko todeksi. Sitä saattaa vaikka soittaa toiselle kysyäkseen että mitä tänään syötäisiin, kunnes muistaakin, että tästä lähtien syödään eri pöydissä. Vihan tunne on vahva mutta lohduttava, sen kanssa voi vedota järkeen eli siihen, miksi toinen ei sopinut ollenkaan itselle. Kaupankäynnin aikana jossitellaan, unohdetaan pahat ja muistetaan hyvät. Tekee mieli tehdä jotakin yltiöromanttista, jokin Richard Geremäinen rakkaudentunnustus. Sitten iskee tyhjä olo, joka sanoo, että se on ohi nyt etkä koskaan palaa takaisin samaan. 

Viimeiselle tasolle päästäkseen sitä kuuntelee paljon Beyoncéa, istuttaa pihalle kukkia ja elää pizzalla ja viinillä. Puree hammasta liikennevaloissa ja huutaa salaa metsässä omaan nyrkkiin. Välillä sulkee verhot kauniina päivänä ja käy läpi vanhoja valokuvia sängyssä. Etsii itseään katselemalla junan ikkunasta kauniita maisemia, miettii, mistä maisemasta tahtoisi itsensä löytää ja olisiko se toinen sopinut samaan maisemaan. Kun vastaus on ei, päästään lähemmäs hyväksyntää, eropelin parasta kohtaa.

Erossa ei ehkä kuole läheinen, mutta siinä luovutaan läheisestä suhteesta. Siihen sisältyvät yhteiset tulevaisuuden unelmat, vitsit sekä lempikohdat toisessa ihmisessä. Yhtäkkiä se henkilö on vain yksinkertaisesti poissa, ei koko maailmasta mutta omasta elämästä. 

Tässä vaiheessa yritin keksiä jotakin fiksua loppuun, mutta aivoni lyövät tyhjää. Pizzapala nököttää pöydällä, ulkona on kaunista mutta jätän sen tarkoituksella huomaamatta.

En halua vastata puhelimeen tai olla sosiaalinen. Tahdon vain olla hetken aikaa, kohta istutan pihalleni kolmannen kukan ja juon lasin valkoviiniä. Päätin, että otan päivän kerrallaan, teen juuri niinkuin huvittaa ja haaveilen yksilömatkasta Pariisiin.

Sureminen on enemmän kuin okei, sekin on tapa kunnioittaa toista ihmistä ja yhteistä historiaa. Silti ykkösvinkkini jokaiselle eronneelle kuuluu seuraavasti: kuuntele Beyoncéa, vaikka se kävisikin naapureiden ja kämppisten korviin. Sympatiaa saat viimeistään, kun ripustat ”hiljattain eronnut”-kyltin oveesi.

KUVAT KRISTEN STEWART VOGUE ITALY 2007