Tähän asti olen ainakin yhden asian päättänyt elämässäni: 

Elämäntapani saavat olla niin romanttisia, turhamaisia ja teennäisen boheemeja kuin vain itse haluan. Viis kaikesta muusta.

En ole rikas, mutten anna sen estää minua käyttämästä klassisen punaista huulipunaa. Tai laittamasta viimeisiä rahojani kunnon illalliseen ja viinilasilliseen, jota voin pyöritellä käsissäni kuin mikäkin vanha rouva Bulevardilta.

Sillä siinä, että käyttää viimeiset pennosensa croissanttiin ja kahviin, on jotain surullisen romanttista. Omalla tavallaan tyylikästä ja glamouria.

Oman elämäni kullanhohdon olen löytänyt pienistä asioista. Yksinkertaisista kauneusrutiineista. Cappuccinon tilaamisesta kahvilassa. Hiusten leikkuusta kampaajalla. Kirjan lukemisesta puistossa hienoissa vaatteissa. Aamupalan syömisestä myöhään iltapäivällä. Puhtaista, valkoisista lakanoista.

Tyylistä ei tarvitse tinkiä, oli sitten kuka tahansa tai missä tahansa. Ei, vaikka vaihtaisi työkseen vaippoja tai tyhjentäisi bajamajoja. Nimimerkillä vaipat vaihtuu mutta huulipuna on ja pysyy.

Kuva: Maria Tasula (Nainen, joka tietää mistä puhun)