Kun seitsemän viikkoa sitten pakkasin reppuni ja muutin Ruotsiin, kuvittelin mielessäni kaikenlaista. 

Että elämä olisi yhtä jännittävää ja tapahtumarikasta kuin viime kesänä reilatessani; että joisin kauniina kesäiltoina lasillisen punaviiniä meren läheisyydessä; että tapaisin monen monta uskomatonta ihmistä; että juhlisin viikonloppuisin aamunkoittoon saakka.

Ei niin, etteikö mitään edellä mainittua olisi täällä käynyt toteen. Mutta yllätyin siitä, kuinka arki on toistunut samanlaisena kuin ennenkin: käyn töissä, ostan kaupasta maitoa, joskus lähden tyttöporukalla Tukholman yöhön. Joinakin päivinä kaikki menee hyvin, joinakin taas ei.

En sanoisi, että kesä täällä olisi ollut täynnä suuria kohokohtia, sellaisia, mitä en voisi kotonani kokea. Olen usein olettanut, että elämän jännittävimmät ja mielenkiintoisimmat asiat tapahtuvat ulkomailla.

Silti en ole ollenkaan pettynyt tasaiseen ja rauhalliseen kesääni Tukholmassa. 

Olen nauttinut pienistä asioista. Glitter-kynsilakasta, kirjojen lukemisesta, lempikioskini kovista irtokarkeista. Puistoista, raikkaasta ilmasta, Riche-nimisen baarin elegantista ilmapiiristä. Olen nauttinut siitä, että olen nuori ja että olen minä. Että ylipäätään otin askeleen tänne, vaikka aina ei ole helppoa ollutkaan. 

Sen olen kuitenkin ymmärtänyt, että jos tahtoo elämäänsä lisää tarinoita, se ei välttämättä tarkoita lentolipun ostamista. Usein riittää, kun poistuu tuttuakin tutummalta mukavuusalueeltaan. Uskaltautuu lähteä sinne, mistä ei kauheasti mitään tiedä, missä olo saattaa olla epävarma. 

Koska kävi miten kävi, on sitä ainakin yhden kokemuksen verran rikkaampi. 

Kuvat: Karoliina Niemenkari