Pidä valosta kiinni

freja_beha_erichsen_by_cass_bird_shore_leave_-_uk_vogue_january_2014_2.png

 

”Ihmeellistä on, että hän ei vanhetessaan kuivetu eikä kutistu, ei kulje sammumistaan kohti. Näyttää siltä, että hän vain suurenee ja suoristuu ja muuttuu yhä enemmän valoksi.” 

 – Irma Salo (siivet, 1982)

 

Kun syksy saapuu, tehtävät lisääntyvät ja kalenterin sivut eivät enää olekaan yhtä tyhjiä kuin kesällä. Sellaisina aikoina on tärkeää, ettei menetä täysin voimiaan ja niiden mukana myös itseään. 

 

Pidä valosta kiinni, ajattelen usein sekä ääneen että omassa mielessäni. Älä menetä sisäistä aurinkoa, lämpöä, maailmanrakkautta ja elämännälkää.

 

Muistele harmaina hetkinä niitä ihmisiä, jotka inspiroivat sinua ja säteilevät positiivista energiaa. Niitä, jotka ovat lempeitä ja rohkeita. Ota heidän hymyistään mielikuvia silmiä räpäyttämällä.

 

Kuuntele musiikkia, mikä saa tanssimaan, muuntaa jalat levottomiksi ja kädet rummuiksi ratikan penkillä istuessa.

 

Hymyile muille. Sano kiitos, hei ja anteeksi. 

 

Jos on kerran löytänyt oman valonsa, ei sitä tahdo kadottaa enää koskaan. Mutta valoa kantaakseen tarvitsee voimaa, sitä mielentiloista vahvinta.

 

Ja kun valostaan pitää kiinni, se kasvaa ja muuttuu lopulta niin kevyeksi, että säteet kantautuvat myös muiden luokse. Tavalla tai toisella. 

 

freja_beha_erichsen_by_cass_bird_shore_leave_-_uk_vogue_january_2014_9.png

Kuvat / Freja Beha Erichsen By Cass Bird / Uk Vogue / January 2014 / KUVAT TÄÄLTÄ

Hyvinvointi Mieli Terveys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.