sunnuntaisia oivalluksia

Aikuistuminen on kyllä jännittävää.

Tai en tiedä onko asioiden oivaltaminen nimenomaan aikuistumista, vai vanhenemista, elämänkulun tuomaa viisautta. Hassua on, että oivallukseni ovat varsin kliseisiä, mutta vasta nyt alan tosissani sisäistämään ne ja pistämään asiat omaan ihanaan epäjärjestelmälliseen järjestykseensä. 

Nro1: Koen voivani tehdä juuri niin kuin itse haluan, jos en teoillani loukkaa ja vahingoita toisia. Jos tahdon vain olla, minun ei tarvitse lähteä. Jos tahdon ostaa lasin punaviiniä viimeisillä rahoillani, niin sitten ostan. Minun ei myöskään tarvitse täyttää kaikkia velvollisuuksia, joita olen itse itselleni tehnyt. Nimimerkillä liika siisteys on yliarvostettua. 

Nro2: Minun ei tarvitse pitää kaikista ihmisistä, eikä kaikkien tarvitse pitää minusta. Tähän kategoriaan voidaan liittää myös kiltteys. Liika kiltteys tuo mukanaan mielistelyn maun, eikä lopussa seiso kiitos vaan olotila likaisena ovimattona. Henkilökohtaisesti oma kiltteyteni ja miellyttämisenhaluni näyttäytyvät usein ilkeytenä tai pahantuulisuutena, en osaa esimerkiksi kieltäytyä kauniisti, ainoastaan vihaisesti. Syynä on kieltäytymisen tuoma huono omatunto, joka on tunteista yksi inhottavimmista.

Nro3: Kolmas ja vähemmän kevyt oivallus on se, että elämä on rankkaa ja epäoikeudenmukaista. Voisin kyllä mielelläni ottaa kaiken kevyesti ja olla murehtimatta, mutten pysty. Mitä enemmän kasvan, sitä enemmän muutun yhdeksi niistä ihmisistä, jotka tuntuvat kantavan koko maailmaa harteillaan. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: kaikki murehtiminen ja tiedon lisääntyminen ovat saaneet itsestäni aikaan pienen hyväntekijän, joka ainakin välittää.

Kuva: Monki Imoo (Secret talent: Becomes invisible when he forgets himself.)