Tag: tarinoita elämisen hassuudesta

Meikäläisen kotona villitsee kukkabuumi: olen hullaantunut huoneeni täyttämisestä kukilla. Kutsun sitä mielessäni orgaaniseksi sisustamiseksi. Kun oloni on onneton, piristän mielentilaani kukkasin. Yleensä ruusuin, viime kerralla neilikoin. Teen samoin myös tuntiessani itseni oikein onnelliseksi. Myönnän senkin, että joskus ostan ruuan sijasta kukkakimpun. Mikään määrä herkkuja ei voita kukkien tuomaa silmäniloa. Yöpöydälläni koreilevien kukkien näkeminen pimeinä aamuina […]

Minun kotini on pieni ja vaatimaton, mutta se on rakas. Se ei ole sillä tavalla rakas, että siitä olisi vaikea luopua. Koska minne tahansa menenkin, voin suhteellisen pienellä vaivalla tehdä mistä tahansa taas rakkaannäköisen. Mutta tämä koti on itselleni vielä kuin pieni lapsi. Me tutustumme vasta. Keräämme muistoja. Ja minä annan sille jo osan vanhoistani, […]

Oloni on kuin Helene Schjerfbeckin Toipilaalla.  Ensinnäkin taidan olla vielä hieman lapsi, sillä sairastan korvatulehdusta.  Toiseksi katselen yöpöydälläni koreilevia ruusuja lähes samalla toiveikkaalla, kaipaavalla katseella. Kohta meikäkin taas kukkii just tolleen.  Oli sairaana sitten ystävä tai sinä itse, toipilasta on aina hauska hemmotella. Siksi minäkin temmelsin lääkärin jälkeen lähikauppaan juuri sillä asenteella, että hankin kaiken, mitä […]

Tässä vaiheessa joku voisi vaikka teipata suuni jesarilla, sillä alan itsekin hämmästellä tätä onnellisuuden ja onnekkuuden määrää sekä sitä, että vastaan jatkuvasti mitä kuuluu-kysymyksiin sanomalla, että oikein hyvää, kiitos.  Minä voin hyvin, sillä saan nauraa jokaisena viikon päivänä niin, että vedet valuvat silmistä. Enkä nyt puhu tyttömäisestä kikattelusta, vaan kunnon räkättämisestä. Minä voin hyvin, sillä saan maanantai-iltana […]

Olen kolmekymppinen helsinkiläistynyt kahden pienen lapsen äiti. Työssäni toimin viestinnän ammattilaisena liikunta-alalla ja lisäksi olen osakkaana tapahtuma-alan yrityksessä. Tällä hetkellä olen opintovapaalla. ➡️ moodbymarika@gmail.com

Tuskin olen ainoa, jolta on joskus kysytty samaa. Yleensä riittää, kun uskaltaa asua pahamaineisella seudulla, kävellä yksin kotiin pimeän aikaan tai mennä vuoristorataan täysi-ikäisenä.  Kysymys on mielestäni hämmentävä. Ikään kuin olisin jotenkin rohkea, vaikken mielestäni ole – elämänhistoriastani ei löydy benjihyppyä, en uskalla avata skumppapulloa itse ja kaiken kukkuraksi suljen silmäni aina kun pelko yllättää. […]

  Täällä sitä nyt ollaan ja elellään. Tukholmassa ja sen vieressä, ruotsin kieltä päivät pitkät suusta oksentaen. Syyt, miksi kutsun ruotsin kielen käyttöäni oksentamiseksi, ovat varsin yksinkertaisia. Ensinnäkin sen päästäminen ulos suustani tuntuu aiheuttavan toisissa samanlaista hämmennystä ja inhoa kuin se, että joku puhdistaa elimistönsä suunsa kautta yöbussissa.  Asiaa ei myöskään paranna se, että yrittäessä […]

Luulen, että olen lakannut haaveilemasta. Ainakin toistaiseksi. En muista, mistä olisin viimeksi haaveillut sydämeni kyllyydestä. Luultavasti kultaisesta noutajasta, joka kulkisi mukanani minne ikinä lähtisinkin. Mutta nyt haaveet ovat kaikonneet, ja tilalle on tullut nykyhetki. En osaa kuvitella elämääni kuukautta pidemmälle. Jos vaivaa näen, niin saatan ylettyä kuvitelmissani seuraavaan vuodenaikaan, mutta muuten nykyhetki pysyttelee visusti rinnallani.  […]

En ole erityisen hyvä small talkissa. Se tuntuu useimmiten kiusalliselta niin juhlissa, puhelimessa kuin törmätessä vanhaan tuttuun kaupungilla. Kun toisilla jutustelu luistaa luonnostaan, minä opettelin small talkin omasta tahdostani. Tarkkailin niitä, joilta se onnistui; kuuntelin, miten keskustelu avattiin. Miten voit. Kaunis sää. Pidän kengistäsi.  Kuulostaa hölmöltä hommalta, jos ei small talkista edes kovin pidä. Mutta […]

Mietin viime kesää. Tukkani oli pitkä ja pinkiksi värjätty, selässäni oli rinkka ja ainoina aarteinani junalippu, passi, matkapäiväkirja sekä eräs rakas ystäväni. Matkalla ei koskaan ehtinyt murehtimaan elämää, sitä jatkoi eteenpäin huolettoman vauhdikkaasti. Välillä ehti vain väsyä, sitten taas iloita. Jokainen päivä kuulosti ja haisi ja näytti erilaiselta, ihmiset ja maisemat olivat silmät avatessani vaihtuneet […]