yksin asumisen kurjuus

Ihan ensiksi: rakastan asua yksin, sillä omiin oloihini käpertyminen päivän päätteeksi on yksi elämäni perustarpeista. Silti säälittävinä hetkinä voisin vaikka maksaa kämppiksestä, hyvin koulutetusta koirasta tai omasta Muumimammasta. Miksikö?

Nro1: Tiedättekö tunteen, kun olette maailman mukavimmassa asennossa peittolinnan alla ja katselette tyytyväisenä lempisarjaanne DVD:ltä, kunnes viimeinen jakso on finito ja olisi aika vaihtaa uusi levy? Näinä hetkinä toivon kovasti, että joku ihana tulisi ja tekisi sen puolestani, sillä sen mukavan asennon löytäminen uudestaan on aikas työlästä.

Nro2: Tiskivuoret. Lohduttaisi, jos tietäisi, ettei ole aiheuttanut niitä täysin itse – eikä joutuisi tiskaamaan yksin. Lisätään tiskivuoreen vielä vähän kuumetta ja flunssaa, niin on satavarmaa, että likaiset astiat nousevat korkeammalle kuin Alpit. 

Nro3: Hyvää ruokaa on tylsää syödä yksin. Varsinkin, jos siitä olisi monelle. Herkulliseen safkaan myös kyllästyy, kun sitä joutuu mutustella monta päivää putkeen. Nyt jos olisi edes se koira, also known as biojäte. 

Nro4: Palataan vielä siihen kuumeeseen. Kun olen kipeä, olen myös säälittävä. Tarvitsen hoivaamista, paapomista ja hoitoa. Sängynpohjalla lojuessa Muumimamman kurpitsakeitto ja isoäidin reseptit auttaisivat varmasti paremmin kuin lattialla muhivat nenäliinat. 

Kuva: Kristiina Kooma