Elämäni aarrekartta

PAINO: 83kg (tiputettu 21kg, tavoitteeseen matkaa 18kg)

Melkeen vois sanoa että elin koko landella vietetyn puolitoista viikkoa erilaisilla kakuilla. No ei sentään, välillä maistelin myös viinejä ja juustoja. 😀

Ihan hyvää teki olla hetki ilman vaakaa ja salia. Kuntopyörää tuli poljettua ja muutaman kilometrin lenkkejä tehtyä, plus satunnaista kahvakuulailua, JA jopa pidin yleensä unohtuvan kehonhuoltotuokion venyttelemällä perusteellisesti kaikki paikat ihanan järven rannalla laiturilla. Suosittelen <3 

Kotiin tullessa vaaka näytti noin 2kg plussaa verrattuna siihen mitä lähdin, että onneks sen verran tuli liikuttua, että ne noin kymmenen erilaista täytekakkua ei nostanut painoa sen enempää. 😉 

img_20140713_1858421.jpg

Minä ja mun vesipullo ollaan nykyään jokseenkin erottamattomat, heh. 

 

Ootteko koskaan kokeilleet tehdä sellasta ”Oman elämän aarrekarttaa?” 

Me (minä ja mun täti ystävineen) lähdettiin viime perjantaina naisporukalla mökille viettämään äärimmäisen terapeuttista viikonloppua, johon siis kuului tälläisen aarrekartan laatiminen. Eli isolle pahville leikeltiin lehdistä kuvia ja tekstiä, sai itse myös piirtää ja kirjottaa tai mitä tahansa keksi. Ideana oli konkretisoida omia tavoitteita, haaveita, tulevaisuudensuunnitelmia. Mitä haluaisin muuttaa, mitä haluaisin saavuttaa jne jne. Oli aivan mieletön kokemus! Todella tavoitteet selkeytyi ton aarrekartan, ja tietysti aiheeseen liittyvien henkevien keskustelujen myötä. Ehdottomasti haluan pitää tyttöporukalla tommosia viikonloppuja jatkossa! 

Mun aarrekartasta tuli tällänen: 

20140712_200803.jpg

 

Nyt olenkin sitten niin motivoitunut taas jatkamaan projektia että! :))) 

Ruokakaupasta tarttui mukaan pelkkiä vähärasvaisia lihoja, vihreitä vihanneksia, rahkaa, marjoja, banaania (siivutin ison läjän pakkaseen aamusmoothieita varten) ja raejuustoa. Treenivaatteet on nyt myös päivitetty, aion näyttää seksikkäältä salilla 😉 

Uudessa FitBODYssa oli muuten hyvä koko kropan treeni kehon omalla painolla tehtäväksi. Pakko testata sitä! Ja tilata se lehti!! 

Mut nyt,

Heippa! <3

-Possu

Suhteet Oma elämä Liikunta Terveys

Loma-ajatuksia

Aurinko paistaa. Mä istun sisätiloissa pienessä myymälässä etiketöimässä tyhjiä hunajapurkkeja (mun tädillä ja sen miehellä on pieni yritys; hunajaa ja kynttilöitä yms.) ja kaipaan ulos, vauvaöljystä kiiltävänä makaamaan nurmikolle. Yritän olla stressaamatta siitä etten stressais. Pienesti ahdistaa aina kun luurista kuuluu piipitys sähköpostin tai whatsapp-viestin merkiks. En voi laittaa puhelinta pois päältä tai äänettömälle, koska on tylsiä velvollisuuksia joita pitää hoitaa. Mutta miksei mun ystävät tajua, ettei nyt huvita vastailla, kun oon pitkästä aikaa kaukana kaupungista ja perheen ympäröimänä, pitkän ja raskaan työrupeaman jälkeen rentoutumaan päässeenä. Mä haluan tuntea tuulen ja auringon paahteen kasvoilla, haistaa villinä pellon reunamilla kukkivat kukat ja nähdä haukan liitelevän taivaalla. Kuulla omat ajatukset. EN vastailla luuri kourassa kysymyksiin tuliko mun hiusväristä hyvä, tai muuhun vastaavaan. (Yritin kauniisti selittää tätä asiaa, mutta sain loukkaantuneen vastauksen takaisin.) Oonko mä vähän tiukkis jotenkin? Hohhoijaa. Tää on vissiin vähän tämmönen päivä kun potuttaa kaikenlaiset asiat.. Mutta antakaa oikeesti ihmisten lomailla kun ne ilmottaa lähtevänsä lomalle. 🙂

Henkilövaa’an puuttuminen on kanssa pistänyt mut pienelle koetukselle. Tääkin varmaan tekee oikein hyvää, koska himassa oon aika paha vaaka-addikti. Mä oikeesti harkitsin ottavani kyseisen kapineen mukaan, mutta ei se pahus mahtunu enää kassiin. 😀
Täällä syödään kunnon vanhan ajan maalaisruokaa, paljon kasviksia omasta maasta, lähitilojen lihoja ja punasta maitoa.
Ihania makuja ja terveellistä! Mutta ei kovin kevyttä, ja pelkään ihan hirveesti mun vaakalukemaa kun pääsen kotiin täältä. En osaa kieltäytyä tarjotuista herkuista, vaikka tiedän että niiden syöminen ahdistaa. Pitäis opetella relaamaan ja OIKEESTI lopettaa se kaloreiden miettiminen edes hetkeks. Onneks täällä on ihana ympäristö lenkkeillä ja treenata! Oikeesti jos teillä on mahdollisuus niin lähtekää ihmeessä sinne luontoon! Hyppikää ja juoskaa ja aistikaa kaikkea mahdollista ja tuntekaa! Unohtakaa Facebook, muu some ja tilapäivitykset! Nyt on kesä <3

Tälläset tunnelmat tänään 🙂

-Possu

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys