Viikko nro 2

Heippa!

Toinen viikko superdieettiä sujui nopeasti salilla käymisen, roller derby-harjoitusten, koulun ja harjoittelun parissa. Tuntui koko viikon ajan, etten kerennyt ollenkaan pysähtyä. Perjantaina tämä kaikki kostautuikin, kun alkava nuha nosti päätään. Lauantaina oltiinkin jo suunnilleen sängyn pohjalla. Illalla ystävien kanssa oli mukava pelailla ja viettää aikaa. Vieläkään juomattomuus tai herkkulakko ei tee tiukkaakaan. Odotankin kauhulla aikaa, milloin miun ona PAKKO SAADA jotain hyvää ja mitä sit teen. Varmaankin näytän mielihaluille kansainvälisiä käsimerkkejä ja jatkan matkaani. Tällä kolmannella viikolla meillä onkin dieetissä tankkauspäivä. Tankkipäivä. Hydyjä niin et napa ratkee. Nice.

Poikaystäväni kanssa katsottiin sunnuntaina mahtavaa animea nimeltä PARASITE. Suosittelen. Kokeilin myös viikko sitten sunnuntaina uutta harrastusta nimeltä roller derby. Aivan mahtava laji! En malta odottaa tervehtymistä, niin pääsen takaisin rullien päälle harjoittelemaan pystyssä pysymistä.

Tänään pidin saikkupäivää kotona ja jätin menemättä kouluun. Ei löytynyt voimavaroja edes aamukahvia keittää. Huomenna olisi tarkoitus jaksaa äheltää itsensä jo koulunpenkille, mutta treenit ovat nyt pannassa. Saankin nähdä kuinka dieetti tehoaa ilman liikuntaa. 2viikkoon painoa on tippunut 2,7kg. Kolmannen viikon punnitusta odotellen! Toivottavasti kilojen lähteminen jatkuu yhtä hyvänä. 

Ihanaa viikkoa kaikille. Toivottavasti pysytte terveenä, tämä tauti nimittäin on ihan hanurista.

 

<3

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *