Opettajafaabeli eli opettavainen satu ihmishahmoin

Kaikille meille siellä, missä päivämme vietämme. 

Timo, hyvää eilistä nimipäivää. Odotamme ensi vuotta.

 

 

Olipa kerran pienen pieni poika, Timo nimeltään. Timoa luonnehdittiin humaaniksi, älykkääksi, hauskaksi ja hieman hajamieliseksi. Hän piti aina päässään keltaista lippalakkia ja ihaili supersankareita. Hän ajatteli, että jonakin päivänä hänkin haluaa olla Supermies. Ei sillä tavalla toksisen maskuliinisesti vaan supersankarimaisesti. Timo oli moderni lapsi, Timo ymmärsi monenlaista.

Voisi ajatella, että Timon kaltaiselle pienelle ihmiselle, joka kohteli kanssaihmisiään hyvin, elämän aurinko paistaisi aina. Vaan eipä Timo aina pienuuttaan ymmärtänyt aivan kaikkea. Se tuli maksamaan pikku-Timolle kaikki hänen ystävänsä, jotka kyllä rakastivat Timoa, mutta eivät hekään voineet kaikkea aina anteeksi antaa.

Kävipä nimittäin kerran niin, että Timo vietti nimipäiviään. Lippu nostettiin salkoon Eurooppa-päivän kunniaksi, mutta kun Timo aamulla heräsi, ajatteli hän ensimmäisenä, että hänen nimelleen liputettiin. Timo tunsi itsensä voimakkaaksi ja onnelliseksi. Hän säteili. Auringonsäteet osuivat hänen leveästi hymyileviin kasvoihinsa. Timo pani keltaisen lippalakin päähänsä ja ponnisti päivän rientoihin.

Timo oli kuitenkin unohtanut, tärkeimmän. Kun hänen toverinsa häntä onnittelivat, Timo vain omahyväinen virne naamallaan paistatteli onnentoivotuksissa. Timolle ei ollut tullut mielenkään jakaa rahtustakaan onneaan kavereidensa kanssa. Timo ei tuonut ystävilleen kakkua, ei suklaata, ei tikkunekun vertaa makeaa muistamista kiitoksena juhlapäivän muistamisesta. Timo oli sortunut itsekkyyteen.

Kyllähän me tiedämme, että kaikki saattoi aiheutua vain pienestä hajamielisyydestä, joka Timolle ominaista oli. Hänen syntymässään saamansa lahja johdatti Timon toisinaan pulmallisille teille. Tärkeintä onkin, että tunnistamme heikkoutemme ja opettelemme tunnistamaan vaaran paikat. Muuten meille käy kuten Timolle, jolla ei sen nimipäivän jälkeen enää ollut yhtään ystävää. He hankkiutuivat sellaisten ihmisten pariin, jotka silloin tällöin muistavat tovereitaan jollakin makoisalla kahvileivällä. Siihen pöytään ei Timo mahtunut vaan oven ulkopuolella hän itki katkerasti.