Tag: elämäntaito

Uskoni on useimmiten heikkoa, mutta johonkin minut pakottaa uskomaan se, että elämässäni on niin paljon ystäviä. Niin paljon ystävänrakkautta, jota en ole ansainnut enkä ansaitse, jota omin voimin en ole voinut saada. Niin paljon naurua, iloa, myötäiloa, onnea, jaettua surua, yhdessä itkettyjä kyyneliä, kannettua kuormaa. Elämää, jota ei tarvitse elää yksin, olivat sen sävyt mitä […]

Himoitsemme dopamiinia. Saamme sitä enemmän, useammin ja nopeammin, kun kasvatamme älylaitteen kiinni käteemme. Dopamiinin lisäksi lukuisat muut hormonit jylläävät aivoissamme, kun niihin syötetään vilkkuvia ja välkkyviä virikkeitä, jotka hoitavat homman kuin itsestään. Kuulostaako hyvältä? Tottakai, ja siksi päätelmä, jonka mukaan älylaite tekee meidät autuaiksi, on tyystin väärä. (Löysin aiheesta hyvän tekstin, lukekaa toki.)  Useammin kuin […]

Kuten kaikenlaisista terveyspuoskareista jo tiedetään, tiedettä pystyy popularisoimaan mitä uskomattomimmin tavoin. Ihmiset uskovat, ostavat ja saavat lisäriesakseen katkenneet ihmissuhteet, kun aivan kaikki eivät kestä lahkolaisuutta, joka puoskarointiin sangen usein liittyy. Tämän kaiken väisteleminen on miltei mahdotonta, sillä sinänsä harmiton itseapu ja puoskarointi ei aina erotu toisistaan kunnolla. Houkutus parantua tai saada muuten vain parempi elämä […]

Asuin lapsuuteni maaseudun keskellä, kunnon landella, pöndellä, mitä näitä nyt on. Ensimmäiset kolmekymmentä elinvuottani asuin maalaiskaupungissa, jolle sydämeni aina sykkii. Olen maalaistyttö, vaikka nautin suurkaupunkien vilinästä ja palaudun parhaiten Pariisissa. Siitä huolimatta kiinnostukseni luontoon syntyi vasta aikuisena. Olin hieman alta kolmenkymmenen, kun tajusin, kuinka upeaa on sienestää ja poimia marjoja. Vasta silloin ymmärsin, miksi ihmiset […]

Jatkan hiukan edellisen kirjoitukseni teemoista, sillä nähtävästi ne näyttelevät omassa elämässäni sen verran suurta osaa, etten saa ajatusvirtaa tyrehdytettyä. Kaikenlaisia aasinsiltoja pitkin päädyin anteeksiannon lähteille. En sillä tavalla, en ole todellakaan antamassa yhtään kenellekään anteeksi yhtään mitään, mutta kenties juuri siksi asia valtavasti pohdituttaa. Anteeksiannosta ja sen voimasta saarnataan juuri näillä hiljattain haukkumillani latteuksilla. ”Hengitä. Pysähdy. Rakasta. […]

Inhoan – ei, pikemminkin vihaan tätä nykyaikaista posihypetystä, joka perustuu täysin pseudotieteelle ja voi pahimmillaan aiheuttaa vakavaa vahinkoa. Kaiken lisäksi hypetys tuntuu perustuvan latteuksille, jotka aliarvioivat sekä kirjallisesti lahjakkaita ihmisiä että lukijoidensa älykkyyttä. Se, että käyttää pilkkuja ja saa virkkeen kuulostamaan siltä, että kesken sen pitää läähättää ja huokailla, ei tee tekstistä oivaltavaa, kaunista tai hyvää. […]

Samalla tavalla kuin sisällysluetteloa ei saisi koskaan nimetä sisällysluetteloksi, sillä lukija kyllä ymmärtää toljottavansa luetteloa ilman, että siitä erikseen sanotaan, minunkaan ei tule nyt todeta, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut. Totean silti ja mieleni tekisi pyytää anteeksi. En siksi, että olisin tehnyt katoamisellani loven suomalaiseen blogiskeneen vaan sentähden, että niin kuuluu tehdä ja toisekseen tunnen […]

Kymmenisen vuotta sitten sekosin self helpiin. Törmäsin hehkutukseen Salaisuudesta, elämän mullistavasta taiasta ja vetovoiman laista ja päätin itsekin tutustua, sillä ongelmia, joiden tilalle tahdoin magneetin lailla vetää unelmieni täyttymyksiä, oli kerääntynyt. Muistan niiltä ajoilta tarkasti kaksi teemaa. Ensimmäinen liittyi ulkonäköön ja painoon. Toinen liittyi parisuhteeseen, jonka taivaalle oli hiipinyt tummia pilviä. Vielä jaksoin haaveilla kaiken […]