Hyvää ystävänpäivää!

Uskoni on useimmiten heikkoa, mutta johonkin minut pakottaa uskomaan se, että elämässäni on niin paljon ystäviä. Niin paljon ystävänrakkautta, jota en ole ansainnut enkä ansaitse, jota omin voimin en ole voinut saada.

Niin paljon naurua, iloa, myötäiloa, onnea, jaettua surua, yhdessä itkettyjä kyyneliä, kannettua kuormaa. Elämää, jota ei tarvitse elää yksin, olivat sen sävyt mitä tahansa.

Ei sellaista valoa, jota ei voisi ihastella ystävän kanssa aidoin riemuin eikä sellaista pimeää, jossa jonkun kädet eivät jaksaisi pidellä lamppua. Ei sellaista ajatusta, joka olisi liian pieni tai suuri.

On eilinen, jonka äärellä voi viisastua yksissä tuumin. Tämä hetki, johon saattaa käsi kädessä maadoittua. Tulevaisuudessa siintää paljon pelottavaa, mutta sille, kuljetaanko sinne yhdessä ystävän ja horjumattoman puolestaolon turvin, ei tarvitse uhrata hetkeäkään.

Ystäväni, minä haluan sanoa sinulle, että rakastan sinua, koska se on totta. En aina osaa sitä osoittaa. En mukamas ehdi. Ehkä on liian kiire. Olen itsekäs, kärttyinen tai tapahtuu jotakin sellaista, joka syö arkea, ehkä juhlaakin. En aina osaa olla läsnä vaan haahuilen jossain muualla. Siitä huolimatta minä rakastan sinua ja sinä rakastat minua.

Sellaista on ystävyys. Ei sitä sanoittaa osaa kukaan täysin. Tyydymme siihen ja jatkamme elämää samaa polkua taapertaen, rinnakkain.

Hyvää ystävänpäivää nyt ja kaikkina muina päivinä.