Kulinaristisia elämyksiä ja hapankorppumorkkiksia

En tiedä, voinko kutsua itseäni hienoilla sivistyssanoilla aiheeseen liittyen, mutta rakastan hyvää ruokaa. Osaan kokata ja teen niin mielelläni. Haluan käyttää hyviä raaka-aineita, antaa ruoalle sen ajan, mitä se ansaitsee ja nauttia siitä mielellään hyvässä seurassa.

Päivänselvää tietenkin on, etten aina uhraa ruoalle aikaa ja rakkautta. Joskus parhaan sapuskan virkaa toimittaa lähes rajaton määrä keitettyä makaronia, juustoraastetta ja pannulla käristettyä soijarouhetta. Välillä ei huvita senkään vertaa ja nakerran henkeni pitimiksi jotakin tai en kerrassaan mitään. Parhaimmillaan ruoka on kuitenkin minulle sekä nautinto että harrastus.

Matkailu on avartanut muun sielunmaiseman lisäksi myös kulinaristista repertuaariani. En raahaa kotiin selkä vääränä magneetteja matkamuistoiksi, sen sijaan pyrin vaalimaan makumuistoja. Kasvissyöntini asettaa jonkin verran haasteita ja rajoituksia etenkin perinteisten ruokalajien maisteluun. En saa koskaan tietää, miltä maistuu oikea coq au vin, mutta toisaalta se ei minua myöskään kiinnosta.

Ystäväni ovat tottuneet jo siihen, että suurin piirtein aina ja kaikkialla haluan vastata ruoanlaitosta. Toisinaan kutsun ystäviäni luokseni vain syömään. Kutsua seuraa menun suunnittelu, kauppojen tyhjentäminen ja pienen kaksioni valtaava kaaos. Muistan eräänkin kerran, kun munakoisot itkivät sängylläni samalla, kun perunat jäähtyivät parvekkeella, salaatti odotti olohuoneen pöydällä ja silti jokainen senttimetri keittiöstäni oli tehokäytössä.

Metsä tarjosi parastaan ja kannoin sieltä mukanani ison kasan tatteja. Koska metsäreissun jälkeen oli nälkä, päästin itseni helpolla ja taiteilin tattipastan. Se maistui taivaallisen hyvältä. Seuraavana päivänä tuli risoton aika. En pidä liemen imeyttämistä ja sekoittelua lainkaan pitkäveteisenä. Se avaa aistit. Parmesaanikeko risoton päällä räjäyttää tajunnan.

Kaikesta tästä huolimatta minullakin on omituisuuteni, joilla ei ole mitään tekemistä kulinarismin tai gastronomian kanssa. Tai ehkä sen verran, että niiden voidaan katsoa ne häpäisevän. Kerron niistä hieman, sillä maailma tarvitsee omituisten ihmisten tunnustuksia.

Jumaloin Lidlin hummusta

Arvostan itsetehtyä ruokaa ja askaroin yleensä kaikki tahnani itse. Hummus tekee poikkeuksen. Sen haen Lidlistä ja kykenen syömään sitä sammioittain. Voisin elää Lidlin hummuksella. Haluaisin kylpeä siinä. Voisin nukkua hummuskanisterien vieressä. Korvata sillä kaiken muun ravintoni. Lidlin hummusta lähelle on päässyt vain tamperelaisen Zeytuun-ravintolan hummus, mikään muu ei.

Rakastan ketsuppia. 

Jopa oppilaani nauravat minulle, kun näkevät lautaseni makaronilaatikkopäivinä. Sellaista kunnolla tehtyä pastaruokaa en milloinkaan valelisi ketsupilla, mutta arkinen makaroniruoka huutaa niskaansa Heinzia. On kausia, jolloin kyseisen merkin ketsuppia kuluu yhden hengen taloudessani taatusti enemmän kuin viisilapsisessa perheessä. Se maistuu vain niin ihanalta, etten meinaa aina itsekään kestää.

Syön paahtoleivän kylmänä 

Tässä ei olisi mitään omituista, mutta minä tosiaan paahdan sen leivän ensin. En syö leipää päivittäin, tuskin edes viikoittain. Kotiin en leipää juurikaan kanna. Silloin, kun näin tapahtuu, paahdan kaikki muut paitsi luonnollisesti hapankorput (joista kerron kohta hieman lisäää). En koskaan syö paahtoleipää kutenkaan lämpimänä, vaan paahdettuani annan leipien jäähtyä. Sula voi on alkanut ällöttää minua, siksi näin.

En voi ostaa kotiini kuivaa leipää 

Jos jokin tuhoutuu alta aikayksikön, niin hapankorppu ja varrasleivät. En kehtaa edes kertoa, miten minulle kävi erään hapankorppupaketillisen kanssa. En voi lopettaa niiden syömistä, kun olen kerran aloittanut, ja siksi en niitä voi ostaa. Samanlainen suhde minulla on myös varrasleipään. Ruis sopii minulle muutenkin huonosti, siksi paras kuiva leipä kohdallani on ostamatta ja syömättä jäänyt kuiva leipä, vaikka se niin ihanalta maistuukin.

Kun luen näitä nostamaani neljää kohtaa, ne eivät vaikuta kovinkaan omituisilta. Isäni mielestä koko ruokasuhteeni on vääristynyt – hän ei ymmärrä sienirakkauttani eikä suostu edes maistamaan kasviproteiinejani. Pata kattilaa soimaa, sillä hänen mielestään sinappia voi laittaa kaikkialle, niin pullan väliin kuin maapähkinänkin päälle.

Rakkaus kuivaan leipään ja jäätelöön meitä yhdistää. En koskaan unohda niitä lapsuuteni lauantai-iltoja, kun saunan jälkeen söimme vaniljajäätelöä suoraan paketista pitkillä jälkiruokalusikoilla. Enkä kieltäydy moisista jäätelöhetkistä näin aikuisenakaan. Vaniljajäätelön vaihdan mieluusti johonkin maukkaampaan ja jälkiruokalusikankin voin korvata ruokalusikalla.