Ei riitä!

En osaa elää. En selviä tästä, en hallitse tätä, enkä täytä elämisen ehtoja siten, että tämä jatkuisi. Todennäköisesti menehdyin jo useita vuosia sitten ja mikäli en, kertoo se vain hyvästä tuurista ja onnesta, jota en todellakaan ansaitse.

Meitä varoitellaan milloin mistäkin. Istuminen tappaa, karsinogeenit tappavat, ientulehdus tappaa, aurinko tappaa, kuu tappaa, vedenjuontiinkin voi kuolla. Varoituksiin suhtautuminen on kiinni siitä, ketä varoitetaan ja kuinka epämiellyttävä varoitus on. Lihansyönnin terveysvaikutukset yhdistettynä ympäristö- ja eläinasioihin kuitataan naureskelulla. Sen sijaan tupakointia pidetään yleisesti vaarallisena ja aurinkosuojaan verhoudutaan ainakin ulkomailla.

En provosoidu siitä, että minulta yritetään kieltää jotain kivaa oman parhaani nimissä. Tajuan, että jossa voisi tilastollisesti elää mahdollisimman terveenä mahdollisimman pitkään, on hyvä tehdä asioita, jotka tukevat omaa terveyttä. Se sen sijaan harmittaa, että mitä ikinä tekee, toimii aina joko väärin tai tekee aivan liian vähän.

En eroa juurikaan kaltaisistani peruspirkoista.  Liikuntaharrastukseni tulevat ja menevät, selkärankainen syöminen samaten. Näin elin reilut kolmekymmentä vuotta. Sitten tuli iskias, joka pysyi kivuttomana ainoastaan kävelemällä tai Panacodeilla. Jälkimmäiset loppuivat melko pian eikä niitä oikein voi joka välissä popsia. Niinpä aloin kävellä.

Nyt reilua vuotta myöhemmin en ole kertaakaan aloittanut liikuntaa uudelleen. Ei ole tarvinnut, sillä en missään vaiheessa ole lopettanut. Jossain vaiheessa asetin itselleni 10 000 askeleen päivätavoitteen arkeen ja siinä olen pysynyt.

Sitten luin lehdestä, ettei 10 000 askelta riitä yhtään mihinkään. Tai siis riittäisi, jos viettäisin päiväni pääosin makuuasennossa ja sykkeeni kohoasi kahdesta askeleesta maksimiin. Mutta kun en vietä eikä kohoa, kymmenellätuhannella voidaan vitsailla. Saan kävellä ne suoraan hautaan.

Epätoivon synnyttää riittämättömyyden tunne. Vaikka erilaisiin verkkovalmennuksiin voisi kuka tahansa syytää määrättömästi rahaa, ne eivät oikaise. Havaintojeni mukaan valmennusten ongelma ainakin jossain vaiheessa oli se, että jokaiselle yritettiin tarjota samaa fitness-muottia. Yksi ongelma liittyy syömisten yksipuolisuuteen ja siihen, että yhtäkkiä lenkkeilyä ei laskettukaan enää liikunnaksi ja tie epäonnistumiseen pedattiin sillä, ellei käy kahdeksaa kertaa viikossa salilla.

Kenen mättöpäiväksi kutsutaan sellaista, jona kaurapuuroon kipataan mansikkahillosilmä? Oikeasti fitness-kisoihin osallistuvan dieetissä moinen saattaa vapaamman syömisen kriteerit täyttää, mutta tavalliselle ihmiselle, joka haluaa pitää itsensä kunnossa, sen on minun järkeni mukaan tarkoitettava jotain muuta. Kahdeksan pizzan ja hillosilmän väliin mahtuu kokonainen repertuaari tavallista ja kokonaista elämää, joka on mahdollisuus porskuttaa alusta loppuun suhteellisen terveenä siltä osin kuin siihen voi ihminen itse vaikuttaa.

Voi pitää paikkansa, että tässä pitäisi vielä lisätä liikuntaa ja sen erilaisia muotoja. Tulisi varmaan lisätä kuormittavia vetoja ja askelten määrää normaalin elämän ja työssäkäyvän ihmisen aikataulujen mukaisesti. ”Ei mitään väliä -päivien määrää lienee syytä tarkastella ja vähentää, sama pitäisi tehdä laadullisesti ja lopettaa vuorokauden kuudennen pizzan kohdalla.

Tutkimuksiin tulisi uskoa kamppailematta sen enempää. Tärkeä ulottuvuus, joka tästäkin unohtuu, on ihmisten tavallisuus ja toisaalta vaikeutemme kulkea keskipolkuja ja havittelemme usein sellaisia elämäntyylejä, jotka eivät toteudu meillä luonnollisesti. Tärkein viesti näiden askeltutkimusten lomassa jäi sanomatta, sillä se ei huomioinut ihmisyyttä vaan muut indikaattorit: Kävele. Liiku. Kiipeile. Juokse. Hengästy ja hikoile. Tee niin vaikka tunti päivässä.

Uskon edelleen tieteeseen, mutta tässä kohdassa survon faktan väliin inhimillisyyden ja kehotan sekä itseäni että kaikkia muitakin lähtemään reippailemaan vaikka kolme kertaa viikossa. Se ei riitä, mutta voi olla, että kuolema ei sitten ole niin tuskallinen kuin se pahimmassa tapauksessa voisi. Tai sitten on, mutta ei murehdita siitä, eletään ensin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *