Puoleensavetävä kauppakuitti

Kymmenisen vuotta sitten sekosin self helpiin. Törmäsin hehkutukseen Salaisuudesta, elämän mullistavasta taiasta ja vetovoiman laista ja päätin itsekin tutustua, sillä ongelmia, joiden tilalle tahdoin magneetin lailla vetää unelmieni täyttymyksiä, oli kerääntynyt. Muistan niiltä ajoilta tarkasti kaksi teemaa. Ensimmäinen liittyi ulkonäköön ja painoon. Toinen liittyi parisuhteeseen, jonka taivaalle oli hiipinyt tummia pilviä. Vielä jaksoin haaveilla kaiken kääntymisestä hyväksi ja naimisiinmenosta. Ongelmat ikään kuin kertautuivat, sillä halusin kauniin hääpuvun, joka istuisi hyvin ja jonka sisällä minä hehkuisin mielellään mahdollisimman luisevana.

Tankkasin Salaisuuden ja sen sisarkirjat moneen kertaan. Tein naurettavia asioita hampaat irvessä ja ajattelin, että tämän on pakko toimia, kyllähän tässä järkeä pitää olla. Tarvitseeko minun edes kertoa, että aikanaan avoliittoni päättyi eroon ja ahteri pääsi leviämään entisestään? Pankkitililleni ei kilahtanut miljoonaa euroa eikä minusta tullut edes onnellisempaa, sillä minua häiritsi epäonnistumisen tunne.

Sittemmin olen keskittynyt käyttämään menetelmiä, jotka perustuvat edes löyhästi tieteeseen. Positiivinen psykologia ei ole huuhaata, alitajunnan voima on suuri. Emmekä elä täällä yksin vaan se, mitä ajattelemme, heijastuu meistä ulospäin, mikä vaikuttaa siihen, miten muut ihmiset meidät kokevat. Sillä ei saada korjattua kahden toisilleen täysin sopimattoman ihmisen natisevaa liittoa, luojan kiitos, eikä pelkällä sydänmagneetilla johdateta rasvasoluja reisistä ilmakehään sitten millään. Tarvitaan jotain muuta.

Henkilökohtaisessa elämässäni en täysin skeptikoksi kuitenkaan lukeudu. Minulla on itse asiassa vankka kokemus ilmiöstä, jonka suomalainen self helpin guru Andy McCoy on sanoittanut: ”Sun täytyy varoo, mitä sä haluut, koska voit saada sen”.

Lapsena pidin hammasrautoja ja silmälaseja todella kovina juttuina. Ja juu, olin hyvin omituinen lapsi ainakin ajoittain. Universumi antoi minulle aikanaan kummatkin. Eivätkä selitykset siitä, etten minä enää niitä tahdo, auttaneet. Hammasraudat tekivät tehtävänsä vuodessa, mutta silmälasit nököttävät nenälläni edelleen. Jotain maagista on siinäkin, että silmäleikkaus maksaa suunnilleen saman verran kuin silikonirinnat, joita sitten taas en missään nimessä tarvitse. Merkki!

Muistan lapsena myös ihailleeni pitkiä kauppakuitteja. Ajattelin, että pitkä kauppakuitti liittyy aikuisuuteen ja koska osakseni koitui pikkuvanhan ja aikuisuutta havittelevan lapsen maailma, metrin mittainen lärpäke edusti minulle jotakin tavoiteltavaa. Olisinpa toivonut rahaa myös! Silloin tällöin menen marketissa sekaisin ja kuvittelen tarvitsevani kaikki maailman jyvät plus poskipunat tarjouslaarista. Minä ja pankkitilini saldo kapinoimme maailmankaikkeutta vastaan eikä kuitti, joka uottuu hedelmäosastolta Emotioniin oikein tuota mielihyvää.

Vetovoiman lain avulla ainakin kolme asiaa on siis saavutettu. Elämäntapaoppaat olen jo kierrättänyt eteenpäin. Melkein kaikki ainakin. Ja ne, joita en ole, olen piilottanut kirjahyllyssä takariviin. Takariviin, jossa asuu kätketty inhimillisyys.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *