Vähän minusta

Lodz factories 2 blog.jpg

 

Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa millainen tyyppi täällä blogin takana on.

Matkustelun hinku on iskostunut minuun jo pienenä, sillä lähes koko isäni puoleinen suku on kovia reissaajia. Isäni yksi suurimmista matkailufiilistelijöistä, joita tiedän. Setäni on kolunnut yli 110 maata. Suku on ollut aina töissä tavalla jos toisella matkusteluun liittyvissä ammateissa.

Pienestä asti meitä vietiin moniin uusiin paikkoihin. Välillä kiertelimme asuntovaunulla ympäri Suomen leirintäalueita. Välillä hurautettiin M-junalla Helsingin keskustaan. Joskus lensimme etelän lämpöön seikkailemaan. Isäni kertoi tuhansia tarinoita Australiassa asumisesta 70-luvulla.

 

Oslo Opera blog.jpg

 

Into uusien paikkojen näkemiseen syntyi siis jo ollessani hyvin nuori. Olin päättänyt jo aikaisin, että ylioppilaaksi päästyäni muutan vähäksi aikaa Lontooseen. En osaa sanoa tarkkalleen miten valikoin Lontoon. Siinä kuitenkin kiehtoi minua niin moni asia. Lontoo on suurkaupunki, siellä puhutaan englantia, siellä odottavat uudet tuulet.

Ja oi, rakastin Lontoota! Siellä oli niin paljon kaikkea! Löysin siellä myös itseni ensimmäistä kertaa kunnolla. Kun on ilman kotimaan turvaverkkoa ja lähimpiä, täytyy hypätä tuntemattomaan ja sen kuuluisan ”comfort zonen” ulkopuolelle jatkuvasti. Sivutuotteena siinä oppii tuntemaan itsensä paremmin ja uskaltaa niin paljon enemmän.

 

Lodz factories blog.jpg

 

Lontoo kylvi minuun matkustelun siemenen entistä tiukemmin. Paluuta ei enää ollut. Palatessani Suomeen oli tyytyväinen, mutta syvällä kyti kuitenkin ajatus jo seuraavasta etapista ulkomailla.

Seuraava mahdollisuus koitti vaihto-oppilasvuoden puitteissa. Suuntana oli sama saari, mutta sen pohjoispuoli. Muutin yhdeksäksi kuukaudeksi Edinburghiin, Skotlantiin. Tämä aika opetti jälleen minulle niin paljon. Oli todella vaikeita hetkiä ja oli niitä huikeita.

Edinburghin jälkeen asuin taas muutamia vuosia Suomessa, mutta tiesin, että ammattikorkeakoulusta valmistuttuani haluisin taas lähteä jonnekin. Koska olin pienestä pitäen kuullut niin paljon Australiasta ja pitänyt monia esitelmiä kenguruista, oli Sydney selkeä toivekohde.

Vuosi Sydneyssä ja Melbournessa antoivat minulle taas valtavasti. Tein töitä yli kymmenessä työpaikassa, seikkailin, tutustuin itseeni. Ihana, ihana Australia! Oli huikeaa päästä isäni unelmien maahan.

 

Orebro blog.jpg

 

Australian vuoden jälkeen asuin taas muutamia vuosia Suomessa kunnes taas pakkasin elämäni pakettiin ja muutin jälleen ulkomaille. Tällä kertaa reissusta tuli kolmen vuoden pituinen kohteina Ruotsi, Norja ja Puola.

Nyt olen taas Suomessa ja nautin elosta Helsingissä, rakkaassa kotikaupungissani. Jatkuvasti kuitenkin tutkaillen, reissaillen, matkustellen, seikkaillen. Välillä kotikaupungissani, välillä lähiseuduilla, välillä ulkomailla. Pari päivää sitten palasin Saksasta ja muutaman viikon päästä koittaa kevätloma Barcelonassa.

 

Oslo blog.jpg

 

Who I am? I am a woman who loves travelling, wandering around, exploring. I’ve lived six years of my life abroad, in seven different cities. I’ve lived in London, Edinburgh, Sydney, Melbourne, Örebro, Oslo and Łódź.

 

kulttuuri matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *