Karu totuus kirjailijavierailuista
Jos suuri yleisö tietäisi, millaisen työmäärän hikeä ja tuskaa kansainväliset kirjailijavierailut vaativat, niin kaikki kirjasto- ja kirjakauppavisiitit tulvisivat nimmarinpyytäjiä jonoina kadulle asti. Ihan vain säälistä jos ei muuten. Ja kaikesta ennakkotyöstä huolimatta ne eivät mene aina siltikään niinku Strömsössä.
Meillä on tällainen viikko edessä, kun ranskalainen Claudie Gallay saapuu Suomen vierailulle (jonka hän kerran sopivasti ennen vimmaisesti markkinoituja viime syksyn kirjamessuja jo perui, mutta saa anteeksi kun järjesti uuden mahiksen). Älkää ymmärtäkö väärin: on tietenkin joka kerta yhtä hienoa, kiinnostavaa ja jännittävää, kun joku kotimaansa suuri stara saadaan tänne asti. Useimmiten he ovat juuri niin karismaattisia, henkeviä ja ystävällisiä kuin suurten kirjailijoiden kuuluukin olla. Toisinaan sitten taas ei, mutta jääköön ne totuudet toiseen kertaan.
Sitten tulee se mutta. Ennen kuin vierailu on ohi ei ikinä voi olla varma siitä, meneekö ylipäänsä mikään putkeen. Kerron elävän esimerkin viime keväältä, joka sai vannomaan, että ulkomailta ei kutsuta ketään enää ikinä.
Päätimme nimittäin uhkarohkeasti fiksata eräälle tässä anonyymille kiinalaiselle menestyskirjailijalle pohjoismaisen turneen. Ei ihan pikku homma. Ensinnäkin pitää sopia naapurimaiden kustantajien kanssa aikataulut, saada ne sovitettua jotenkin kotimaansa suurstaran globaaliin aikatauluun, järjestää muiden myötämielisten Suomessa sijaitsevien Kiinan instituuttien, yliopiston ja kulttuurin edistäjien kanssa Suomen vierailua, ohjelmaa ja isännöintiä, fiksata hieno lehdistötilaisuus kutsuineen ja tarjoiluineen sekä tietenkin hoitaa kaikki muu normaali media- ja markkinointihässäkkä dinnereineen, Suomenlinnan visiitteineen jne.
Aika paljon hommaa siis parin kuukauden ajan. Ensimmäinen kylmä hiki meinasi tulla, kun kirjailijatähti oli tiedustellut, onko hänellä Pohjoismaissa oma yksityiskone käytössä. Siis lentokone.
No tuota. Ei? Olimme tietenkin buukkailleet halvimmat mahdolliset Blue one -lennot turre-luokassa. Tässä vaiheessa upgreidasimme dinnerit. Emme olleet tajunneet kutsuneemme Madonnan kaltaista Kiinan tähteä. Lisäksi noin viikkoa ennen vierailua erinomaista englantia kirjoittava tähti kertoi puhuvansa vain kiinaa (vaikka hän oli aiemmin Lontoon kirjamessuilla puhunut suomalaisten kanssa varsin kohtuullista englantia). Ahaa. Siispä buukkaamaan tulkkia koko reissun ajaksi.
Hieman siis alkoi jännittää ennen vierailuviikkoa. Mutta eipä olisi kannattanut: kävi nimittäin ilmi, että kirjailija oli oikeassa – privaattilentsikalle olisi ollut käyttöä.
Tuli tämä tuhkapilvi. Ja kas, se tulikin niin, että kirjailija ehti käydä muissa Pohjoismaissa, mutta jämähti Norjaan ja koko Suomen vierailu peruttiin. For good.
Eipä siinä – sitten vaan perumaan kolmen päivän vierailuohjelmaa ja soittelemaan kaikille hienoille ihmisille.
Tarvitseeko edes mainita, että suomennetusta kirjasta ei tullut täällä bestselleriä.
Pidelkää siis peukkuja, että saamme tällä kertaa kirjailijan maahan asti – kerron loppuviikosta miten kävi.
Summa summarum: Jatkan valitsemallani linjalla entisten sosialististen maiden nousevan kirjallisuuden ylistystä. Itäberliiniläiseen perheeseen syntyneen Jenny Erpenbeckin (s. 1967) esikoisromaani