Torstai on siitä hyvä päivä, että sitä seuraa perjantai. Tästä syystä lähes kaikki torstait  ovat edes jollain tavalla hyviä. Yritän tietysti kaikkeni antaen oppia arvostamaan tiistaita yhtä paljon ja olemaan toteamatta, että elän viikkoni niiden loppuja varten. Kuitenkin nyt keskityn vielä siihen, että voin vapaasti olla onnellinen huomisesta ja teestä, joka voittaa monet asiat mennen tullen, jos vielä kyytipojaksi saan hieman suklaata. 

Tämä torstai ei ainakaan tähän mennessä ole osoittautunut edeltäjiään hankalammaksi tapaukseksi. Vaikka usein olenkin tietyissä asioissa muutosta kaipaava ihminen, saa mielestäni torstai pysyä jatkossakin neutraalina ja rentona, perjantaita hieman hymyillen odottavana päivänä. Kukapa meistä ei pitäisi aatoista ? Ja vaikka sanotaan, että kauheinta on odottaminen, on pakko väittää vastaan, että juuri odottaisen haaveellisuus tekee siitä loistavaa ajanvietettä sille ajalle, kun ei vielä ole oppinut luopumaan siitä. 

Vaikka pitäisikin elää hetkessä, jollain lailla viehätyn odottamisesta. Voi vain suunnitella ja arvailla, onko odotuksen kohde juuri sellainen, kuin haluat, vai pilaako lauantai-illan kenties koulusta hankittu, vessan lattialle vetävä oksennustauti. Juuri odottamisesta löytyy lempi ajanvietteeni, päänsisäinen tarinointi ja kehittely, jota herrastan iltaisin sängyssä ja kävelylenkeillä. 

Kai siis voin olla hyvällä omallatunnolla odottavainen huomista kohtaan, vaikka olenkin hieman  inhonnut edellisiä. Jos se tuntuu hyvältä, se ei ole väärin minulle. Mitä sinä odotat ?