Bloggasin joskus, kun koululaiseni oli vauva tai taapero tai pieni leikki-ikäinen. Silloin keskityin sisustamiseen ja lastenvaatteisiin, välillä toki postailin muistakin aiheista.

Syy, miksi aloitin nyt taas, on se, että mun somekupla on vallannut mun pään ja ihan liian usein huomaan ajattelevani, että hei tästähän saisi loistavan ig-kuvan tai postauksen blogiin. Instassa olen viihtynyt viitisen vuotta, se on toiminut vähän päiväkirjanakin. Lisäksi mua vähän harmittaa, koska luen paljon blogeja, mutta yhteistyöt tehdään samojen firmojen kanssa ja se toiston määrä ärsyttää. 

Tänään törmäsin instassa kuvaan, jossa kerrottiin, että materia ja matkat eivät tee onnelliseksi. Sen takia perustin tämän, jotta voin kirjoittaa mielipiteeni.

Ehdottomasti materia ja matkat eivät tee onnelliseksi. Onnelliseksi tekee se, että saa toteuttaa itseään, kehittää vahvuuksiaan ja pyöriä sellaisten tyyppien kanssa, joiden kanssa homma on luonnollista eikä tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Onnellisuuteen ainakin omalla kohdalla vaikuttaa ehdottomasti tilin saldo, sillä se mahdollistaa erilaisia asioita. Kun tilillä on kuukaudeksi pari kymppiä, sillä ei käydä ulkona syömässä, matkusteta tai hankita lapsille uusia goreja talveksi. 

Pienituloiset eivät voi tehdä valintoja vapaasti, vaan valintojen taustalla pyörii aina eurot. Koska asumme Suomessa, jossa tuloerot kasvavat koko ajan, kasvaa koko ajan uusia sukupolvia, jotka perivät vanhempiensa sosio-ekonomisen luokan ja kasvavat pienituloisuuteen.

Suomessa on ilmainen koulutus (lukiokirjoja ei lasketa), mutta jos kukaan kotona tai koulussa ei odota nuoren jatkavan koulua, harva nuori valitsee itse toisin. Kun korkeakoulutetun lapsi valmistuu peruskoulusta, korkeakoulutettu olettaa lapsensa myös hankkivan korkean koulutuksen. Korkea koulutus taas vähentää elintapasairauksia, tuo sivistystä ja töitä. 

Kaikkia töitä tarvitaan, eikä kaikki välttämättä viihdy siisteissä sisähommissa. Kaikilla pitäisi kuitenkin olla tasavertaiset mahdollisuudet tietää, mihin kaikkeen itsestä on ja se tieto ei aina valu vanhemmalta lapselle. Itse kirjoitin aikanaan ”eliittilukiosta” enkä muista yhdenkään ammattikorkeakoulun käyneen esittäytymässä. Vanhemmillani on opistotasoiset koulutukset ja taidan olla isäni puolelta ainoita korkeasti koulutettuja. Ja mullakin on siis VAAN amk:n laput, eli useimman mielestä se ei ole korkeakoulua nähnytkään. 

Kun Suomessa satsataan jo varhaiseen oppimiseen ja tasavertaisiin mahdollisuuksiin, pääsemme ehkä joku päivä pisteeseen, jossa sukupuolella ei ole alavalinnan kanssa tekemistä ja syrjäytymisen kierteeseen tulisi katko. Silloin kaikilla voisi olla myös tasavertaisemmat lähtökohdat onnellisuuteen, eikä sitä tarvitsisi erikseen tavoitella.