Tuottaako koulutusjärjestelmämme menestyviä aikuisia vai hyvinvoivia kansalaisia?

Kuulun niihin melko harvoihin aikuisiin, jotka ovat saaneet käydä alakoulunsa alle 50 oppilaan kyläkoulussa. Edelleen muistelen lämmöllä alakouluaikaista kouluani, jossa opettajat olivat turvallisia aikuisia ja leikki, liikkuminen, luonnon tutkiminen sekä talvella hiihdetyt hiihtokisat värittivät kouluarkeamme. Luokallani oli lisäkseni vain viisi oppilasta ja tämä tarkoitti sitä, että kaksi luokka-astetta opiskeli yhdessä ja ryhmäkoko vaihteli näin ollen 10-15 oppilaan välillä.

Muistan edelleen, kuinka siirtyminen yläkouluun oli yksi elämäni suurimpia muutoksia. Olin saanut viettää koko alakouluaikani turvallisessa, kodinomaisessa ilmapiirissä eli toisin sanoan yhteisössä, jossa yhdessä opeteltiin käytöstapoja ja sosiaalista kanssakäymistä. Kaikkien tuntiessa toisensa, oli kiusaamiselle todellakin nollatoleranssi. Juhlat ja suuremmat tapahtumat järjestettiin yhdessä, koulullamme oli oma bändi sekä liikuntakerho. Kaikki ryhmät olivat sekaryhmiä ja sukupuolesta riippumatta suoritettiin ompeluajokortti ja opeteltiin käyttämään kuviosahaa. Ei liene vaikea ymmärtää, että ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun kutsuin vahingossa opettajaani äidiksi tai isäksi.

Keskustelu luokkakoosta ja sen vaikutuksista oppimistuloksiin velloo kiivaana yhteiskunnassamme. Useat tutkimukset puoltavat pieniä luokkakokoja oppimistulosten näkökulmasta. Korkeatasoiset instanssit, kuten Opetusministeriö, Duodecimin konsensuskokous ja Opettajankoulutuksen mietintö 2020-vuodelle ovat antaneet suosituksiaan ja ottaneet kantaa luokkakoon suuruuteen. Kanta on ollut varsin selkeä: luokkakoolla on kiistaton vaikutus opetuksen laatuun ja oppimistuloksiin, ryhmäkoon pienentäminen parantaa oppimistuloksia

Suosituksista huolimatta nousevana trendinä on viime aikoina ollut luokkakokojen ja koulujen oppilasmäärien kasvattaminen. Tätä on perusteltu ristiriitaisilla tutkimustuloksilla luokkakokojen vaikutuksista. Parhaimmillaankin luokkakoon vaikutukset oppimistuloksiin ovat todettu vähäisiksi tai jopa mitättömiksi. Lisäksi on todettu, että 20-30 oppilaan välistä löytyy tasanne, jossa luokkakoon pienentämisellä ei ole minkäänlaista vaikutusta. Viitteitä on myös saatu siitä, että suurten ja pienten koulujen oppilaat eivät erotu toisistaan koulumenestyksessä.

Oppimistulosten ollessa tärkeä tekijä luokka- ja koulukokoja pohdittaessa, on unohdettu jotain äärimmäisen olennaista ja tärkeää. Niin olennaista ja niin tärkeää, että meillä ei ole varaa unohtaa sitä. Puhun nyt lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja siitä sosiaalisesta pääomasta, jota koulutusjärjestelmämme on vuosi toisensa jälkeen tuottanut yhteiskuntaamme. Siinä missä tutkimustulokset luokka- ja koulukoon vaikutuksista oppimistuloksiin ovat ristiriitaisia ja tuloksia saadaan sekä puolesta että vastaan, on tutkimusten valossa lähes kiistatonta, että liian suuret ryhmäkoot vaikuttavat negatiivisesti oppilaiden turvallisuudentunteeseen ja heidän saamaansa tuen määrään.

On selvästi osoitettu, että luokkakoolla on negatiivisia vaikutuksia opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen sekä oppilaiden sosiaaliseen käyttäytymiseen. Kouluissa, joissa oppilaita on yli 800, oppilaat kokevat enemmän koulunkäyntiin liittyvää tyytymättömyyttä ja turvattomuutta. Kustannustehokkuudella selitetyt suuret luokka- ja koulukoot johtavat siihen, että oppilaiden tarpeita ei oteta huomioon ja pahimmillaan estävät sosiaalisten taitojen kehittymisen.

Uskoakseni on jokseenkin perusteltua sanoa, että tarkasteltaessa luokka- ja koulukokoja oppimistulosten näkökulmasta, suuret luokkakoot eivät ehkä olekaan aivan niin negatiivinen asia kuin on aiemmin ajateltu. Perusteltua ei kuitenkaan ole ajatella, että oppimistulos on ainut asia, jota haluamme nykyisellä koulujärjestelmällämme tukea.

Inhimillisyyden, tasavertaisuuden ja yhteiskuntamme rakentajien tulevaisuuden takia on luokkakokojen vaikutusta oppilaisiin tarkasteltava niin sosiaalisesta kuin psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Erityisesti pojat ja hiljaiset oppilaat ovat vaarassa unohtua. Ero tyttöjen hyväksi koulumenestyksessä nousee sekä luokan että koulun koon kasvaessa ja syrjäytymisluvut kertovat surullista tarinaansa.

Oppilaat eivät ole ainoita, jotka joutuvat koville luokkakokojen kasvaessa. Myös opettajat kuvaavat väsymystään tilanteeseen. Aika ei riitä yksilölliseen ohjaukseen, oppimisvaikeudet jäävät huomiotta, heikot eivät saa tarvitsemaansa tukea ja häirinnän sekä kiusaamisen koetaan lisääntyvän luokkakokojen kasvaessa. Hälyttävää on, että joka kolmas luokanopettajamies kyseenalaistaa ammattivalintansa ja melko varmasti jonkin muun ammatin valitsisi 17 % luokanopettajanaisista.

Päätöksiä luokka- ja koulukokojen suuruudesta ei voida tehdä vain ja ainoastaan oppimistulosten valossa. On lyhytkatseista ja epäinhimillistä ajatella, että ainoastaan oppimistulokset ovat hyvinvointimme mittari. Hyvinvoinnin mittari on se, että kouluun on turvallista mennä, heikoimpia ei unohdeta ja hiljaiset saavat äänensä kuuluviin.

Soisin jokaisen lapsen ja varhaisnuoren saavan samanlaisen alakoulukokemuksen kuin olen itse saanut. Sillä tuen, yhteisten pelisääntöjen opettelun ja turvallisuuden määrällä on tultu todella pitkälle aikuisuuteen asti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *