Siinä se oli, meidän joulu. Ja tässä sen tärkeimmät hetket kuvina.

Aattoaamuna saimme vihdoin ihmetellä valkeaksi muuttuvaa maisemaa ja taivaalta leijailevia lumihiutaleita. Tuntuikin siltä, että Tampere oli eiliseen asti suunnilleen Suomen ainoa lumeton kaupunki!

Aamutoimien jälkeen lisäilimme vähän palloja kuusen koristeiksi, pistin puuron tulille (tämä on se toinen kerta vuodessa, kun äidiltäni saatu kerroskattila pääsee kunnolla käyttöön) ja talsimme lumituiskussa tavarataloon viimeisille lahja- ja suklaaostoksille. Kotona esikoinen jähmettyi Lumiukon eteen (jotakin lumoavaa siinä täytyy olla!), kuopus kuorrutti puuronsa sokerilla ja kanelilla ja pisteli poskeensa toisen, kolmannen ja isoveljenkin annoksen. Ruokailun aikana tähtitortutkin ehtivät paistua uunissa ihan parahultaisiksi. Syöminkien jälkeen kävimme aiheuttamassa pahennusta taloyhtiön joulusaunassa, ja kuurasin koko kolmikon kuontalot kuusijuhlan kunniaksi.

Lieneekö syynä sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella vai kasvanut ymmärrys mediakulttuurin edessä, mutta nelivuotias odotti nyt joulua ensimmäistä kertaa. Hän oli selvästi jännittynyt ennen aattoa, kävi ylikierroksilla ja kieltäytyi syömästä ”yhtään mitään koska ei maistu”. Iltaan ajoitettua lahjojen avaamista hän kai haikaili eniten, mutta ehkä ylipäänsä kaiken jouluisan ympärille oli kietoutunut jonkinlainen mystinen odotuksen ilmapiiri. Kaksivuotias ei onneksi osannut vielä paketteja tai pukkeja jännittää – tosin tänään joulupäivänä hän ryntäsi heti herättyään ikkunaan ja hihkui houluhukki hulee! Taitaa olla kasvanut jossain aivan toisessa kulttuurissa tuo kuopus…

Mutta, takaisin aattoon. Iltapäivällä televisio tarjoili jouluohjelmia, minä häärin puoliteholla keittiössä ja valmistelin päivällistarpeita. Tuunasin porkkanalaatikon, maustoin lohkoperunat, siivutin graavilohen ja tekaisin pikaisen salaatin. Söimme normaalia aikaisemmin, ja ruoan jälkeen lapset saivat etsiä lahjajemman makuuhuoneen surkeasta piilosta. Sitten käytiinkin lahjapapereiden kimppuun. Hieman huvituin siitä, että noin kolmasosa lahjoista oli kalentereita…ainakin pysymme ajan tasalla tulevana vuotena!

(Lahjarituaalista ei muuten olekaan kuvia – tämä ei ole pelkästään kannanotto kaupallista kulutuskulttuuria kohtaan, vaan joko kamera ei ehtinyt avaamishetkeen mukaan tai otoksissa näkyy vain ohi viuhuvia lahjapapereita…)

Aattoilta soljui kuitenkin letkeästi eteenpäin uusien lelujen ja lukemisten avulla. Isompaa lahjoin valtavalla karttakirjalla, pienempi sai muumilukemista. Kummeilta tuli lisää kirjoja ja askartelunäppäryyttä vaativaa puuhaa, kokkausleikit täydentyivät ruokaduploilla ja yhteiseksi iloksi saatiin lautapeli, joka vaatii juoksemista (apua). Eilisillasta valtaosa kuitenkin kului siihen, että koetimme saada kartonkieläintarhan up and running.

Aattoilta päättyikin sitten sisäpoliittiseen kriisiin siitä, voiko pahvinen bussi ajaa kirahvien taloon. (Eikä! Kyllä! Eikä! Äi-tii-ii!) Joulurauhaa, joulurauhaa. Pienokaiset saivat iltapalaksi piparit ja marssivat aikaisin petiin lahjapyjamissaan (kuopus sai sattumalta lahjaksi kaksi pinkkiä yöasua, ja halusi tietysti pukea päälleen molemmat). Minä jäin hiljaisuuteen teemukini ja suklaalevyn kanssa, lumipyry ei ollut lakannut vieläkään. Tuntui hyvältä, mutta kuitenkin vähän haikealta. Tuohon aikaan kuuluisi istua sen toisen aikuisen kanssa, nostaa jalat ylös ja viinilasi vielä korkeammalle, naureskella kymmenen kertaa nähdyn elokuvan repliikkien välissä lasten hassuille sutkautuksille ja huokaista jotakin kliseistä kuten siinä se joulu nyt taas oli.

Noh, haikeus vaihtui ihan pelkkään ärsytykseen yön aikana, kun ennustamani lomaflunssa iskeytyi kurkkuun ja yöunet jäivät senkin ansiosta repaleisiksi. Onneksi aamulla olo oli kuitenkin semisiedettävä, jaksoin raivata edellispäivän sotkut pois ja seurailla lasten uppoutumista uusiin leluihin. Ulkonakin kävimme lumilapioiden kanssa, ihmettelemässä valkeaa maisemaa ja toiselle kymmenelle painuneita pakkasasteita. Puolenpäivän aikaan luovutin punaposkiset lapset isänsä luo, ja loppuviikon vietänkin sitten omissa oloissani. Muutama kouluhomma olisi hoidettavana, blogiaiheita muhii jossakin tuolla räkäisen pään uumenissa ja Tapanin tansseihinkin tahtoisin. Eniten kuitenkin tahtoisin sipsejä ja salmiakkia, mutta mistähän niitä tämän yhden tärkeähkön herrashenkilön syntymäpäivänä oikein saisi?