Vaatteet on mun haasteet
Tervetuloa kurkistamaan synkimpään sisimpääni.
Tsa-daah! Sotkuinen, siivoton, käyttöarvoltaan mitättömiä kuteita pursuava vaatekaappini. Tuolta se vielä tänä aamuna näytti. Mitä se kertookaan minusta – en ehkä edes halua tietää.
Vaatevarastoni on muutaman viime vuoden aikana kohdannut monenlaisia haasteita. Raskausaikoina luonnollisesti käyttövaatteiden määrä oli kohtalaisen rajallinen, ne yhdet ja samat iiihhanan pehmeät äitiysfarkut kasvoivat kiinni koipiin ja topit venyivät pallovatsan peitoksi. Imetysaikoina puolestaan puseroilta vaadittiin venymistä toisella tapaa, tai vähintäänkin pikaisesti aukeavia nappeja. Maidontuottajana ollessani figuurini vetäytyi muuten kasaan, paino putosi verenluovutusrajan alapuolelle ja noihin aikoihin ajoittuneiden housuostosten piukkuus naurattaa nyt aika hervottomasti. Kun toinenkin vauva oli saatu taaperoksi ja sain heitellä liivinsuojilla leipiä Sorsalampeen, katosi yläkropan yläosasta se vähäinenkin naisellinen muotoilu. Alaruumis taasen palasi nykymuotoonsa, hedelmäosaston päärynälaarin mannekiiniksi. Tällä hetkellä ruho on juuri sellainen kuin saakin olla.
Viime aikojen vaatehaasteet eivät toki liity pelkästään fyysiseen muodonmuutokseen. Vaikka kovasti väitin, etten kotiäitinäkään ollut mikään homssuhiuksinen tuulipukutaina enkä ikinä-koskaan-milloinkaan käyttänyt verkkareita muualla kuin kotona tai jumpassa, on paluu hoitovapaalta aikuiselämään nostanut asukriisit ihan uuteen potenssiin. Kun lempifarkut kuluivat puhki, irvistin tuskasta – enhän minä mitään muuta osaa päälleni pukea! Yksi ja toinen paita oli muuttunut kovassa käytössä epämuodostuneeksi lumpuksi, enkä halunnut itse kuitenkaan näyttää ihan yks yhteen sellaiselta. Aina uloslähtöä edeltävä ”aaagh ei tää ookaan hyvä, mitä mää nyt puen!” -tilanne on ihan ok, jos lähtöjä ei ole kovin usein tai ne eivät ajoitu siihen hetkeen, kun kaksi lastakin pitäisi saada toppahaalarit päällä viiden minuutin päästä lähtevään bussiin. Opiskelinhan minä kotiäitivuosienkin aikana ja kävin muutenkin ihmisten ilmoilla, mutta nyt kun enemmän tai vähemmän huolitellulta pitäisi näyttää joka aamu, olen pulassa.
Vaatekaappini aarteet ovat vähäiset, ja suurin ongelmani on vaatevarantojeni vanhuus. Vaikka aina muutoissa olen karsinut kuteita rankalla kädellä, ne tietyt ”löydöt”, ”muistot” ja ”kyllähän-tämä-vielä-joskus-sopii” -asiat kulkevat mukana kaapista toiseen. Neuletakit ovat nyppyisiä, eivätkä ne pinonpohjimmaiset puserot koskaan päädy käyttöön. En kaiketi myöskään usko muistavani olleeni vaihto-oppilaana, jos aiheesta muistuttava Global player -t-paita ei matkaa mukanani vuodesta toiseen.
Vasta viime aikoina olen myös tunnustanut sen, että viihdyin parhaiten mustissa, harmaissa ja mustavalkoisissa asuissa – simppeleissä vaatteissa, joissa on mukava olla ja mielellään jokin pieni juju. Todellisuuden hyväksyminen tuo hyvänolon tunteen: minä en muutu mekkotytöksi, en värikkääksi viettelijäksi tai haihduta reisistäni kolmea senttiä ennen kesän shortsikautta. Voisinpa pukeutua mustiin farkkuihin, harmaaseen t-paitaan ja kivaan jakkuun vaikka joka päivä. Ja miksen voisi? Koska ehjiä farkkuja ei enää ole, harmaat paidatkin pitää joskus pestä. Jakku on jees, muttei sen alla oikein alasti kehtaa olla. (Sellaisten muka-rentojen jakkujen hienouden löysin menneenä syksynä, kun etsin asiallista asua työhaastatteluja varten.)
Yksi iso ongelma on myös siinä, etten oikeastaan pidä vaatteiden ostamisesta. Tässä on vähän semmoista ekoajatustakin taustalla, mutta ylipäänsä vaatekauppoihin on omille koivilleni vähän turhan korkea kynnys. Tykkään kyllä kivoista tyyleistä, ilahdun uusista vaatteista ja vietän aikaa peilin edessä, mutten nauti shoppailusta tai oikein osaa ostaa vaatteita. Olen ollut juuri sellainen ääliö, joka lähtee mekko-ostoksille pikkujouluja edeltävänä iltana ja päätyy sitten siihen ihan-ok-yksilöön, joka ei enää seuraavissa kemuissa kelpaa. Tai sellainen, joka kelpuuttaa kirppikseltä jotain semikivaa, koska hinta on niin pieni. Viime aikoina olen koittanut petrata: olen ostanut kalliimmalla parempaa laatua, pyytänyt myyjää avuksi asukokonaisuuden valinnassa ja yrittänyt miettiä, mitkä ovat ne peruspilarit, joilla vaatekaappini voisi levätä.
Ennen kuin vaateparteni voi olla lähelläkään täydellistä – siis sellaista, jonka kanssa ei tule aamukriisejä tai sopimattomuusongelmia, kaipasi kaappini kunnon raivausta. Tänään oli juuri sopiva päivä siihen, ja hyllyjä ratsatessa mielikin keveni. Heitin armotta kirppiskuormaan kaikki epäsopivat vaatteet, sekä ne, jotka ovat ihan kivoja mutta joiden viimeistä käyttöpäivää en millään voinut muistaa. Haikeimmalta tuntui luopua asioista, joihin liittyy jokin muisto: yleensä juuri kirppislöydöt ovat sellaisia. Aika haikealta tuntui sekin, että olen joskus (esikoisen ollessa vauva, vieläpä!) mahtunut siihen muutaman euron hintaiseen mokkahamoseen, jota voisin nyt käyttää lähinnä reisisuojana. Se, että vaatekaapin alahyllyltä pilkotti mustavalkea juhla-asu ylioppilasjuhlistani, oli sen sijaan ihan vain surullista. Ainoa täydellinen asuvalikoima löytyi treenivaateosastolta (tällaisen arkijuoksijan ja tuurijumppaajan on ehkä turha puhua treenaamisesta, mutta ainakin kuteet ovat kunnossa!), alusvaatelaatikosta puolestaan löytyi vieläkin parit pirulliset imetysliivit. Miksi!
Kirppispöytää pääsi odottamaan ikeakassillinen kuteita, muovipussillinen vaatetta menee suoraan roskikseen. Ihan armoton en ollut: säästin esimerkiksi reikäiset kotihousut, koska jossainhan täällä himassakin täytyy hiihdellä. Ja tuo kirjavankellertävä asia ylähyllyllä on isoäidiltäni perimä hippivillatakki, jota aion käyttää aina kun harmittaa. Kaappi kuitenkin keveni kummasti, enää epämääräiset neuleet eivät huoju pinoissaan, sukkahousut eivät pursua laatikonraoista, hamoset odottavat kesää siistissä nipussa. Kaikelle on paikkansa. Samalla selkiytyi ostoslista uusille vaatteille, jonka kirjoitin oikein ruutupaperille ylös: mustat farkut, siniset farkut, nätti pusero, harmaa t-paita, toinen harmaa t-paita, trikoomekko, täydelliset alustopit mustana ja valkoisena. Noilla eväillä pärjäisi aika pitkälle.
Huomenna aion suunnata alennusmyynteihin zeniläisellä asenteella, pidän ostoslistani kirkkaana mielessä ja kahvitauon ajoissa sekä vältän ihan-kivojen ostoa. Varaan aikaa ja rahaa, ja toivon todella löytäväni täydellisen mallisen farkut. (Vinkkejä sellaisista? Kyselee nimimerkki En tiedä tuumakokoanikaan.) Samalla haastan teidätkin tiirailemaan vaatekaappia kriittisellä silmällä. Kaipaisiko sekin päivitystä ja putsausta?
