Se on menoa

 

img_50636.jpg

Miten sitä aloittaisi. Eka postaus. Säälittävä yritys, tai siltä tämä ainakin tällä hetkellä hyvin vahvasti tuntuu. Jännittää aivan mahdottomasti! Kaippa pitäisi jostain reunasta aloittaa ja aloitetaanpas nyt vaikka itseni esittelyllä. Huh kun meinaa ujous iskeä.

Noniin, olen tämän vuosituhannen lapsi, nuori teini siis. Vielä hapuilemassa ja etsimässä sitä omaa polkua täällä maailmassa. Mitä lukion jälkeen ja mihin mä oikeen kuulun? Olen neiti, joka ajattelee enemmän, kuin saa mitään aikaan ja haahuilee sekä haaveilee ympäriinsä. Luovuus on jotain, mikä puree ja rakastan itseni toteuttamista sen kautta. Siinä onkin ehkä suurin syy miksi eksyin tänne kirjoittelemaan. Tästä olen haaveillut monta vuotta, mutta yhtään liikkua blogin perustamisen eteen en ole aiemmin saanut aikaiseksi ennakkoluulojen ja muiden höpötysten pelossa. Haluan kuitenkin haastaa itseni kaikkien näiden kielteisten ajatusten takaa ja postata edes tämän ensimmäisen postauksen. Jatkosta siis en osaa vielä yhtään sanoa, mutta blogini peruspilarina tahdon pitää aitouden ja se syntyy vain, jos teen tätä täysin vapaasta omasta tahdosta ja lopetan heti, jos ei fiilistä löydy. Tuntuu jännältä ja oudolta alkaa luomaan ihan uutta pohjaa jollekkin. Sitä, että mitä tässä ollaan luomassa, en todellakaan tiedä ja jokatoinen hetki koko ajatus tuntuu hullulta, vanhanaikaiselta ja muuten vaan tyhmältä, mutta inspiraatio on suuri ja eiköhän tästä jotain vielä kehitellä.

Mitään suurempia tavoitteita ja suunitelmia ei blogille ole, mutta jotain taiteellista höpöttelyä, mielenhyvinvointia, omantien tallustamista ja muuta höpönpöppöä täältä saattaa jatkossa löytää. Oman säälittävän ujouden takia en vielä ainakaan kehtaa henkilöllisyyttäni paljastaa ja siksi hölmönä näpyttelen täällä nimimerkin takana. Oishan se nyt ihan hirveetä jos naapurit tai koulukaverit sais tietää, että tällaista höpönpöppöä hommailen!

Kaikki tavalliset liittykäähän seuraan!

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä