Uskoisin, että sanasta ooppera ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen isovatsaiset vanhahkot miehet, korkeaääniset daamit renessanssimekoissaan ja tapahtumat sijoittuvat jonnekin keskiajalle. Tampere-talossa ensi-iltansa 9.2 saanut 1800-luvun Pariisiin sijoittuvasta Puccinin oopperasta La Boheme Kari Heiskasen ohjaus sijoittuukin 50-60-luvun Pariisiin. Ei siis kaukaisten aikojen tarinaa, möhömahoja lavalla, eikä yksikään laulajista ole yli viidenkymmenen. Noin, ensimmäiset myytit oopperasta on purettu.

Niin kuin oopperan nimikin sen sanoo, boheemielämästä esitys kertoo. Ja totta kai myös rakkaudesta, kuinkas muutenkaan. Keskiössä ovat ompelijatar Mimi (Helena Juntunen) ja kirjailija Rodolfo (Tony-palkittu Jesus Garcia). Ensimmäiset kohtaukset ovat taitelijakommuunin miesten. Näihin kuuluvat mm. Waltteri Torikka, Timo Riihonen ja Arttu Kataja. Torikka on roolissaan vakuuttava. En tiedä vaikuttiko jännitys muihin miehiin, koska tuntui, että laulu oli paikoin hieman pakotetun kuuloista. Samaa ei tarvitse sanoa esityksen upeista naisista; Helena Juntusen ja Suvi Väyrysen äänet soljuvat kirkkaasti. Eivät miehet toki täysin onnettomia tietenkään ole. Erityisesti duetot saivat sydämeni hakkaamaan kovemmin. Se mikä oopperoissa ja musikaaleissa minua ”tökkii”, on resitatiivi, eli puhelaulu. Mielestäni silloin kenenkään ääni ei pääse oikeuksiinsa, varsinkaan oopperoissa. Haluan kuulla piiiiiiiitkiä vokaaleja, enkä mitään tök-tök-sana-sana-mukalaulua. Ja juuri tästä syystä upeiden duettojen lisäksi nautin aivan suunnattomasti aarioista.

Tampere Filharmonian sinfoniaorkesterin kapellimestarinaan Alberto Hold-Garrido soitto oli moitteetonta, välillä tuli jopa välillä sellainen olo, että laulajat voisivat pitää hetken tauon, jotta voitaisiin hetki kuunnella vain pelkkää orkesteria.

Jotkut saattavat ajatella, että ooppera olisi vain erityisen sivistyneille ja että se on aivan liian intellektuellia ja vaikeaa seurattavaa. Toki La Bohemen esityskieli on italia, mutta tekstitys ei ole pelkästään vain suomeksi, vaan myös englanniksi. Tämä tekee esityksen seuraamisesta naurettavan helppoa. Ihan kuin elokuvissa, ei sen ihmeellisempää! Itse seurasin sekä suomen-, että englanninkielistä tekstitystä, ja vertailin käännöksiä toisiinsa. Mitä tekstiin tulee, se ei ole mitenkään vaikeaa. Mainittakoon kepeänä esimerkkinä, että eräässä kohdassa laulettiin jopa persiljan syöttämisestä papukaijalle, (joka kuolee kuin Sokrates). Tarjoaa teksti myös kovin kauniita kuvia/kuvailuja vuodenajoista. Oopperan tapahtumat sijoittuvat sydäntalveen ja lauluissa runollisesti kuvataankin niin talvea, kuin tulevaa kevättäkin. Ikävä kyllä tämä ooppera on klassisen traaginen, ja kevään ensisäteet jäävätkin Mimiltä näkemättä.

Vaikka olen varsin nuoresta altistunut klassiselle musiikille, väitän etten ole yhtään sen taitavampi oopperan kuulija kuin kukaan muukaan. Esitys sai minut useita kertoja sulkemaan silmäni vain nauttimaan laulusta, nostatti ihon kananlihalle ja sai nieleskelemään palaa kurkussa. Uskokaa pois, ooppera on parhaimmillaan todella koskettavaa ja kaunista. Joten rohkaisen sinua; unohda ennakkokäsityksesi oopperasta, laita ostohousut jalkaan ja klikkaa lippukaupoille. Saatat yllättyä.

Kuva tamperetalo.fi