Turpa kiinni tai se turpoo kiinni
Kävin muutama viikko sitten avoimessa keskustelutilaisuudessa joka käsitteli lähisuhdeväkivaltaa. Istuin samaisessa katsomossa kolme viikkoa aiemmin Reko Lundánin Tarpeettomia ihmisiä-esityksen ensi-illassa. Keskustelemassa olivatkin näytelmän ohjannut Miika Muranen ja näyttelijä Matti Hakulinen. Muut panelistit olivat kaupunginvaltuutettu/poliisi Anna-Kaisa Heinämäki, asianajaja Anne Harsia, projektipäällikkö Satu Hintikka, VÄLITÄ! Seksuaaliväkivaltatyön verkostohanke, Setlementtiyhdistys Naapuri ja ohjaaja Emma Laine, Tampereen ensi- ja turvakoti.
Tarpeettomia ihmisiä-näytelmän ohjannut Miika Muranen kertoi, että haluaa omistaa esityksen kaikille selviytyjille. Miika Muranen kuvasi myös omaa lapsuuttaan, jossa yksinhuoltajaäidin jäädessä työttömäksi, alkoholi ja huonot miessuhteet tulivat kuvioihin mukaan. Lapsi vaistoaa herkästi ja Miikasta tulikin mestari erottamaan tilanteita, jotka saattoivat äityä vakaviksi. Miikalla oli kengät ja takki nopeaa pakenemista varten aina valmiiksi laitettuna. Kun Miika oli 9-vuotias, hänen äidillään oli ulkomaalainen mies, joka mm. tuhosi Miikan vaatteita ja leluja. Erään kerran mies oli vakuuttunut siitä, että Miika oli opettanut Nöpö-kissan pissaamaan miehen kenkiin. Rangaistuksena Miikan tuli katsoa, kun mies laittoi kissan pesukoneeseen…
Vuonna 2014 poliisi sai 1000 lapsiin liittyvää kotihälytystä Tampereen alueella. Turvakodissa asiakkaita on 300, joista puolet ovat 5-6 vuotiaita lapsia.
Vaikka lapsi itse ei kokisi väkivaltaa, lapsi aistii pelon ja uhkan ilmapiirin. Asiantuntijoiden mukaan on vahingollisempaa joutua katsomaan, kuin olla itse väkivallan uhrina, sillä se on traumaattisempaa. Jos lapsi on nähnyt tai kokenut väkivaltaa, hän itse saattaa muuttua murrosikään tullessaan uhrista tekijäksi.
Onko jossain tuloryhmässä enemmän väkivaltaa? Väkivaltaa tapahtuu niin kaupungin vuokra-asuntoalueilla kuin vauraammillakin. Tosin asianajaja Anne Haasin mukaan, mitä enemmän on koulusivistystä, sitä ”älykkäämpää” ja sadistisempaa väkivalta on.
Vain 1 % miehistä hakeutuu ensiturvakotiin. Syy on yhteiskunnallisessa asenteessa, jossa miesten kokemaan väkivaltaan suhtaudutaan huvittuneesti ja sille nauretaan kuin vitsille, tyyliin ”Etkö osaa pitää muijaas kurissa!” Viranomaisetkaan eivät suhtaudu samalla vakavuudella miesten kokemaan väkivaltaan. Esimerkiksi nuorten seurusteluväkivallassa tyttö saattaa olla väkivaltainen poikaystävää kohtaan. Ei liene yllätys, että harva nuori poika kehtaa asiasta kellekään kertoa.
Väkivaltaisessa suhteessa elämisen vaarana on normaaliuden rajan hämärtyminen. Uhri saattaa myös tulla riippuvaiseksi tekijästä, koska oma minuus, itsetunto ja toimintakyky vähitellen katoavat, jolloin ei uskalleta lähteä suhteesta tai hakea apua. Väkivaltaisessa suhteessa väkivaltatekojen välissä voi olla myös täysin normaalia vuorovaikutusta, joka omalta osaltaan vaikeuttaa itsensä irti repäisemistä. Hyvä ja paha vuorottelevat.
Väkivallan pelossa elävän aivoissa tapahtuu myös paljon. Pelon ilmapiiri laukaisee selviytymismekanismin: taistele tai pakene, mutta pelko voi myös lamauttaa, jolloin autonominen hermosto tavallaan antautuu. Toistuvan väkivallan seurauksena jatkuva stressireaktio vaurioittaa järjestelmää, niin, että hälytysjärjestelmä on alati päällä kasvattaen ja pelkoja, jolloin ihminen näkee uhkaa sielläkin, missä sitä ei ole. Ydintunteita ovat häpeä ja syyllisyys. Nämä eivät kehota toimimaan, vaan hakemaan syitä omasta itsestä ja tilanteen hallinnan tunne tulee siitä, että tarkkailee koko ajan omaa käytöstään.
Asianajaja Harsia kertoi, että valitettavan usein poliisilla ei ole naiseen kohdistuneesta väkivallasta minkäänlaista rikosmerkintää, vaikka väkivalta olisi jatkunut jo vuosia. Jonakin päivänä naisen mitan tullessa täyteen, hän tuikkaa puukon miehen kylkiluiden väliin. Aiempi uhrina olo ei lievennä tilannetta, vaan nainen on syyllistynyt rikokseen. Tuomioistuimessa ei oteta huomioon mitä aiemmin on tapahtunut. Naiset ovat fyysisesti heikompia, joten he tarttuvat kättä pidempään, jolloin teko tulee väkisinkin ilmi. Virkavalta saapuu paikalle kirjaamaan tapahtumat virallisesti. Harsia korostikin, että kaikesta tulisi olla merkintä. Jos näin ei ole, väkivaltaisen ihmisen suojeleminen kääntyy uhria vastaan.
Asianajaja Harsi kertoi myös, että tuomioistuimessa tekijä ottaa äärimmäisen harvoin vastuun teo(i)staan, vaan pikemminkin kokee, että yhteiskunta kohtelee juuri häntä kaltoin. Tämä asenne haittaa uhrin toipumista. Uhrin mahdollisesti saama rahallinen korvaus ei poista tapahtuneen ahdistavuutta, mutta syyllisen tunnustaminen voisi helpottaa väkivaltaa kokeneen eheytymistä ja itsesyytöksistä vapautumista.
Vastuu väkivallasta on AINA tekijällä. Kohteen ei tulisi miettiä, olisiko voinut toimia tai sanoa toisin.
Apua uhreille ja tekijöille väestöliiton sivuilta