Kokemukseni speed datingista

Kävin ystäväni kanssa viime lauantaina Speed dating- tapahtumassa.

Mennessä ei niinkään jännittänyt, vaan ehkä vähän jopa hävetti. Olin jo etukäteen lähinnä jännittänyt sitä, jos mua vaan naurattaa koko ajan. Odotukseni eivät ehkä olleet siis järin korkealla. Osallistumismaksu tapahtumaan kuitenkin oli, ja siitä syystä ajattelimme, että ehkä ne luusereimmat tapaukset karsiutuu tästä syystä pois. Noh, luulo ei ole tiedon väärti… 😀 Ainakin osittain.

Heti saavuttuamme saimme tarrat rintaan, jossa luki oma treffinimi (ei ollut siis pakko käyttää omaa nimeä), mutta en nähnyt mitään syytä olla vaikka Satu, kun en kerran ole Satu. Tarrassa oli jokaiselle oma numero, joka vastasi myös pöytää josta lähteä kiertämään. Helppoa, ei millään lailla monimutkaista. Osallistumismaksuun kuului myös yksi juoma. Saimme myös lomakkeen, johon tuli lopuksi täyttää kolme ”omaa suosikkia”, mutta sai laittaa enemmänkin. Tämän lisäksi saimme vielä tyhjän paperin, johon kirjoittaa treffikumppaneistaan itselle muistiinpanoja. Tämä osoittautui äärimmäisen hyödylliseksi, sillä jo muutaman tyypin jälkeen oli polla sekaisin nimistä ja naamoista!

Infon mukaan normaalisti naiset istuvat pöydissä ja miehet vaihtavat pöytää 5-7 minuutin välein, mutta meille kerrottiin, että tänään miehet istuu ja naiset kiertää. Ärsytti. Mutta kestin sen. Olisi järjestäjä silti voinut miettiä, että sen lisäksi, että käsissä on kaksi lappua, kynä ja juoma, naisilla on myös käsilaukut! Onneksi olin osannut jostain syystä olla kaukaa viisas ja veskani oli olkahihnallinen versio.

Ryhmä oli täynnä, yhteensä 40 hlöä (20 miestä ja 20 naista) ja kuulemma peruutuspaikkojakin oli kyselty, eli suosittua puuhaa siis.

Minkälaisia tyyppejä siellä sitten oli? Oliko potentiaalia?

” Mun mielestä kaikki huumeet pitäisi laillistaa.”

” Se, että kaikilla täällä on juomat, kertoo vaan äärimmäisestä eskapismista.”

” Harrastan ryyppäämistä.”

”Ryhdy liikunnanohjaajaksi.”

”Mä en ole juonut kohta kymmeneen vuoteen, mutta mulla odottaa punaviinipullo, jonka korkkaan sitten kun toi kymppi tulee täyteen.”

”Luetko sä Cosmopolitania?”

Sitten oli niitä, jotka eivät olleet naiseen koskaan kajonneetkaan, yhdellä henki haisi aivan kamalalle, yksi helkkaristi hielle ja yksi ei pystynyt katsomaan kertaakaan silmiin, yksi hörppi vettä hermostuksissaan viiden sekunnin välein ja yksi kertoi kulkevansa pyörällä joka paikkaan, mutta ei pidä metsistä ja järvistä ja yksi liikkui sellaisella moottoroidulla pyörätuolilla.

Näiden kaikkien ”unelmien poikamiehien” lisäksi, siellä oli ihan mukavia ja tavallisia tyyppejä, joiden kanssa oli ihan miellyttävää jutella. Muutaman kanssa tuli ihan aidosti naurettuakin. Työpaikkaansa ei sääntöjen mukaan saanut kertoa, mutta paikalla oli ainakin tilitarkastaja, ensihoitaja, LVI-asentaja/DJ, tullivirkailija, projektipäällikkö, pari raksamiestä ja monta insinööriä.

Oma ajatukseni ja tyylini muutaman minuutin tutustumishetkeen oli se, etten juurikaan mieti mitään valmista listaa kysymyksiä ja papata niitä läpi, vaan annan tilanteen kulkea luonnollisesti ja toivoin mukavaa jutteluhetkeä ja tämän jutustelun perusteella saan sitten enemmän kuvaa ihmisestä kuin kyselemällä ikää ja työhistoriaa. Kysyin tasan yhdeltä ikää ja työstä vastakysymyksenä muutamalta. Tästä näkövinkkelistä oli aika kuvottavaa istua sellaisiin pöytiin, missä pommitettiin kauheella määrällä kysymyksiä ja yksi taisikin hoputtaa minua vastauksissani, kun hänen mielestään aika on niin lyhyt. Yh.

Koko parin tunnin setti oli yllättävän rankka, posket oli aivan punaiset, pää ihan sekaisin ja takki aivan tyhjä. Se on kuulkaa yllättävän rankkaa ravata pöydästä pöytään, antaa itsestä jotain kuvaa ja ottaa selvää vastapuolesta. 

Heti treffien päätyttyä oli välittömästi palautettava lomake ”suosikeilla” täytettynä. Itse laitoin neljän tyypin nimet. Kolme, joiden kanssa keskustelu oli helppoa ja hauskaa, ja yhden, joka ei ollut yhtään tyyppiäni, mutta sen verran erikoisen oloinen, että ajattelin, että jos vaikka kokeilisi jotain uutta. Deittiemäntä kertoi, että käsittelee lomakkeet alkuviikosta ja sähköpostiini pamahtaa niiden tyyppien s-posti ja/tai puh.nro, jotka olivat kiinnostuneet minusta ja ne, joiden nimet laitoin omaan lomakkeeseeni, saavat minun tietoni.

Ja kuinkas sitten kävikään, muutaman tunnin kuluttua tapahtuneesta tuli ihan supermälsä fiilis. Miksi mä laitoin noi tyypit? Ei helvata! Ei olis pitänyt laittaa ketään! Mä en taho! Ja nämä tunteet jatkoivat kasvamistaan tulevien vuorokausien aikana.

No tuliko sinne s-postiin yhteystietoja? Joo, viiden eri tyypin ja juuri niiden rupisammakoiden. Ei siis yhdeltäkään, joista itse olin kiinnostunut.

On jälkipyykin aika. Ei harmita moinen tulos, mutta haluaisin todella paljon tietää, että miten nämä kiinnostumiset meni aivan harhaan. Sekä miehillä, että naisilla. Minkälaisen kuvan sitä itsestään on nyt sitten antanut? Mielestäni olisi aika oivaa, jos anonyyminä pitäisi saada ja antaa jokaisesta palautetta, koska olen todella utelias tietämään, miten minut on koettu ja nähty. On vähän hankala kehittää itseään, kun ei ole palautetta pohjaksi.

Joskus uudestaan vastaavaan tapahtumaan? Ei ikinä! No ehkä.