101 kaikkien puolesta
”Kuvittele Suomi paikkana, jossa asuu sata ihmistä. Heistä 51 olisi naisia, 11 asuisi Helsingissä ja kolme Lapin läänissä, kaksi olisi muuttanut sinne Venäjältä, kaksi toimisi maanviljelijänä ja yhdellä olisi tohtorin tutkinto. Heistä 89 puhuisi suomea.
Etsimme sataa henkilöä edustamaan Suomessa asuvaa 5 451 270 ihmistä. Hakemamme poikkileikkaus Suomen väestöstä on määritelty yleisimpien tilastotietojen perusteella. Käyttämiämme kriteerejä ovat muun muassa ikä, asuinpaikka ja sukupuoli.”
Mukaan videoteokseen? Toki!
Projekti kuulosti todella mielenkiintoiselta, joten olin yhteydessä projektin työryhmään, ja sain vastattavaksi muutaman taustatietoja kartuttavan kysymyksen. Vastaukseni tallennettiin 101-projektin tietokantaan. Vastauksieni perusteella osuin tilastotieteellisesti projektiin haettavaan 100:n henkilön poikkileikkaukseen. Niinpä asia johtikin nopeasti toiseen, sovimme haastatteluajan ja huhtikuussa avasin oveni mm. Ars Fennica-palkinnon saaneelle taiteilijapari Tellervo Kalleiselle ja Oliver Kochta-Kalleiselle.
Ensimmäinen asia johon kiinnitin huomiota oli kuvaustekniikan määrä. Kassia kassin perään kertyi joka nurkkaan! Olin jotenkin päässäni kuvitellut, että kamera ja mikki. Kissanviikset! Valoja, taustakankaita, äänilaitteistoa, kaikenlaisia tavaroita joiden merkitystä en todellakaan tiennyt. Sillä aikaa kun Oliver kokosi ja pyöri pitkin kämppää miettien sopivaa kuvauspaikkaa, sain papereita, joissa oli 30 eri väittämää. Ne koskivat esimerkiksi ydinvoimaa, armokuolemaa, aseita ja rakkautta. Vastaustapa oli kovin tuttu; täysin samaa mieltä, täysin eri mieltä-skaala. Sitten sain valita ne väittämät, joista minulla olisi jotakin sanottavaa ja tarina, mistä/miten/miksi tämä mielipide on muodostunut.
Toinen asia mikä jäi kuvauspäivästä mieleen oli se, kuinka kauan meni aikaa siihen, että kamera pyörii ja aletaan oikeasti kuvata. Kaiken kokoamiseen meni tuhottoman paljon aikaa. Taiteilijaparilla oli selvä työnjako; Oliver huolehti tekniikan ja kuvaustaustan, Tellervo hoiti haastattelun. Oliver työskenteli millintarkasti, ja hänellä oli selvästi ajatus siitä, mitä halusi taustalla näkyvän ja minkä sävyinen valo olisi eduksi minulle ja taustalle. Ennen kuin kamera laitettiin rullaamaan, Oliver oli siirtänyt (minun luvallani) tavaroita kämpästäni ja pyysi minua useita kertoja siirtymään sentin oikealle ja sitten takaisin puoli senttiä vasemmalle jne. Tämä ei haitannut pätkääkään. Kaikki oli mielenkiintoista ja kiehtovaa. Mutta nyt ymmärrän miksi sarja-ja leffakuvaukset kestävät niin pitkään. Kaikkeen menee miljoonasti enemmän aikaa kuin koskaan voisi kuvitella.
Odottelua
Vielä hetki ennen kuin kamera laitettiin pyörimään, testattiin ääni. Sain kertoa mitä olin syönyt aamupalaksi. Kerroin puurosta, kuitulisästä ja muistan, kuinka Tellervo kyseli lisää kuitulisästä, ja mistä olin sitä hankkinut. Kuinka hassuja asioita sitä muistaa! Kasvojeni eteen laitettiin joku värikartta, (haettiin varmaan sitä oikeaa valosävyä?), Tellervo korjasi hieman tukkaani ja katsoi ettei naama kiillä. Sain vielä muutaman ohjeen, mihin katsoa ja miten muodostaa lauseita, jotta leikkaustilanteessa ei olisi ”rikkinäisiä” lauseita.
Itse kuvaustilanne ei minua jännittänyt ja kuvaukset kokonaisuudessaan tuntui luontevalta. Vaikka olin tuntenut nämä ihmiset ihan pienen hetken, ei edes kipeiden tarinoiden kertominen mielipiteiden taustalla tuntunut ikävältä tai kiusalliselta. Oliver oli hiljaa, tarkkaili kuvaa&ääntä ja Tellervo esitti lisäkysymyksiä. Tunnelma oli kunnioittava, lämmin ja Tellervo kiitteli useampaan kertaan sitä, että jaoin tarinani. Näiden tarinoiden lisäksi kuvasimme näyttelyyn tulevia muita osia, esimerkiksi sain kertoa selin kameraan minkä mielipiteen olen jättänyt taakseni. Yksi niistä liittyi joogaan, toinen ystävyyssuhteiden kestoon. Nämä taakse jääneet ajatukset pyrivät tauotta yhdessä Taidehallin huoneessa. Hauska ja kiinnostava näkökulma tarkastella mielipiteitä(ään), kun nauhalla pyörii jotain sellaista, mitä henkilö ei enää allekirjoita.
Sain myös pakkauksen muovailumassaa ja ohjeistuksen kiitollisuusesinettä varten. Massa pysyi paketissa kevään, kesän ja vielä syksyn alkuun, kunnes esineen perään alkoi tulla kyselyjä olenko tehnyt/aionko tehdä. Ja niinpä yhtenä päivänä tartuin tuumasta toimeen.
Mitä tuosta sain aikaan?! Sen verran voin paljastaa, että kiitollisuusesineeni oli Ystäväni -kirja. Miksi ja kenelle esineeni osoitin, selviää menemällä Taidehalliin. Kiitollisuusesineiden lisäksi Taidehallissa on vaikuttavien kirjojen kirjasto, joka koostuu 98 kirjasta, jotka ovat vaikuttaneet ”sataykkösten” ajatusmaailman muokkautumiseen. Kirjojen sisäkannesta löytyy kirjan valinneen henkilön tilastotiedot ja tarina siitä, miten kirja on muuttanut lukijan ajatuksia.
Miten tämä kirja on vaikuttanut ajatusmaailmaani? Selitys löytyy Taidehallista.
Itse pääteos 101 kaikkien puolesta sisältää noin 65 tuntia videoituja haastatteluja, ja heijastuu Taidehallin isolle seinälle. Katsoja saa itse hiirellä selata väittämiä läpi, klikata haluamansa väittämän ja jotakin meidän ”sataykkösen” palloa. Pallot elävät seinällä sen mukaan vasemmalta oikealle riippuen mielipiteestämme väittämän suhteen. Itse voisin viettää tuntikausia teoksen äärellä, erityisesti haluaisin klikkailla niihin väittämiin ja videopätkiin, jossa henkilö kertoo mielipiteensä aiheesta, josta olen täysin eri mieltä ko. ihmisen kanssa.
***
Avajaisia vietettiin lokakuun puolessa välissä. Me ”sataykköset” oltiin kutsuttu paikalle ennen kuin ovet avattiin muille katsojille. Olin projektin kuudes haastateltava, siis ihan haastattelujen alkupäässä. Voi sitä onnellista, joka sai olla numero 007! Minun jälkeeni he ovat haastatelleet kymmeniä, omasta haastattelusta oli siis ehtinyt jo kulua pitkä aika. Joten yllätyin kun Oliver ja Tellervo tunnistivat minut heti, ja sain lämpimät halit. Ovien avauduttua muille, ja avecini saavuttua, kiersimme näyttelyä läpi seuralaiseni kanssa, ja esittelin tietenkin tohkeissani näyttelyn eri osia seuralaiselleni. Bongattiin Paavo Arhinmäki! Todistettavasti hän ei istu vain jalkapallokatsomossa 😀
Ilta sisälsi puheita, kuohuvaa ja yhteiskuvia. Sellisti ja kitaristi soittivat Tellervon meille ”sataykkösille” säveltämää kappaletta. Yhtäkään projektiin osallistunutta en entuudestaan tuntenut, mutta yhteenkuuluvuuden tunne oli voimakas. Keskusteluja avattiin epäsuomalaiseen tyyliin puolin ja toisin, sen enempiä kursailematta. Oman nassun, puheiden näkeminen ja kuuleminen 14×4 kokoiselta screeniltä tuntui aika neutraalilta, mutta vähän kutkuttavalta kuitenkin. Ehdimme vielä lopuksi pikaisesti käydä projektilaisille ja heidän aveceilleen järjestetyissä after partyissa ihanassa kirjakauppa Arkadia Internationalissa (johon on ehdottomasti palattava paremmalla ajalla uudestaan!) ennen kuin Tampere ja Lost in Music kutsuivat.
Teoksen nimi on 101 kaikkien puolesta. Teoksiin haastateltiin 100 ihmistä. Mistä se sadasyhdes oikein tulee? Se olet sinä, katsoja, omien mielipiteittesi ja tarinoidesi kanssa.
***
101 kaikkien puolesta Helsingin Taidehallissa 17.10.2015 – 22.11.2015 osoitteessa Nervanderinkatu 3. Taidehalli avoinna ti, to, pe 11.00–18.00, ke 11.00–20.00, la-su 11.00–17.00, ma suljettu.
101 kaikkien puolesta Facebookissa
Tellervon ja Oliverin kotisivut