Matkani kohti täydellisyyttä…

Olen nyt jo hetken pohtinut motivaatioblogin aloittamista ja nyt uskaltaudun vihdoin tekemään sen! Tämä on ensimmäinen postaus tähän blogiin ja aionkin nyt kertoa tarkemmin pientä infoa itsestäni sekä mitä blogi tulee sisältämään.

Olen 20v nuori nainen, joka pyrkii tänä vuonna toistamiseen Turun oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Viimekerralla ei vielä tärpännyt, mutta toinen kerta toden sanoo (toivottavasti)! Todennäköisesti osa blogin teksteistä liittyykin siksi pääsykokeisiin valmistautumiseen, sekä stressin purkamiseen. Kiinnostuksen kohteisiini kuuluu myös suurelta osin matkustus ja kaikennäköinen urheilu/kauneus/sisustus tilpehööri, joten sisältöä sen kaltaisista aiheista löytyy blogista tulevaisuudessa. Myös osa perheestäni (kolme kissaa ja mies) saattaa vilahtaa blogin kuvissa ja kertomuksissa.

Blogin sisältö painottuu kuitenkin pääosin itseni motivoimiseen, kehittämiseen ja kasvamiseen kohti ns. ”täydellisyyttä” minkä määrittelen paremmin ja perustelen miksi en koe tilannettani nyt kovin inspiroivaksi.

Painoa on taas vähän kertynyt ja sekä mieli että keho on laiskistunut. Olen nyt n.viikon ajan innostunut ottamaan itseäni taas niskasta kiinni ja hankkimaan jonkinnäköistä motivaatiota taas kunnossa pysymiseen ja luku-urakan aloitteluun. Ruokavaliotakin on pitänyt muuttaa aika radikaalisti pois herkuista kohti terveellisempiä vaihtoehtoja, mikä ei ole ollut kovin helppoa, sillä olen näin nätisti sanottuna aikamoinen herkuilla mässäilevä ”kulinaristi” :D. Ja siltä rupeaa vähän jo näyttämäänkin. (huom. Saatan laittaa tänne myös jotain keksimiäni/löytämiäni terveellisiä ruoka reseptejä, vaikka mikään ruokablogi ei olekaan kyseessä.) Joka tapauksessa tilanne on nyt se, että muutosta on tapahduttava ja mielellään mahd. nopeasti ja monilla elämän osa-alueilla. Haasteitta tästä ei kuitenkaan selvitä, sillä mutkia on matkassa ainakin opiskelun suhteen(avaudun näistä tarkemmin myöhemmin).

Tiedostan kyllä, että täydellisyyden tavoittelu on käytännössä mahdotonta, mutta en näe haaveilussa mitään vikaa. Tiedostan myös sen, että seuraava lause tulee kuulostamaan pinnaliselta. Haluan saada unelmieni ammatin, vartalon, talon, rahaa ja ylipäätään elämän!

Raha ei tuo onnea, mutta ilman rahaa en voi toteuttaa kaikkia haaveitani, kuten muutamana esimerkkinä matkustelu ja unelmieni talon rakennuttaminen. Tiedostan silti, että onneni löydän kuitenkin varmemmin ”pääni sisältä”, minkä osittain myös saavutan toteuttamalla yllämainitut unelmani tekemällä oikeasti töitä niiden eteen.

 

Haluan elää haave-elämää ja jos se ei onnistu niin sitten ei, mutta enpähän voi ainakaan tulevaisuudessa katsoa taaksepäin ja miettiä että en yrittänyt tarpeeksi. Siksi tulen tsemppaamaan itseäni tässä blogissa yrittämään enemmän ja kääntämään epäonnistumiset onnistumisiksi vaikeuksista huolimatta!

 

suhteet oma-elama mieli opiskelu
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *