Miksi edes synnyin?

Mistä voimme tietää, että Saatana on paha? Usein kuulee kysymyksen, onko Jumala hyvä. Kun katsoo kaikkea ympärillämme tapahtuvaa ikävää, tämä kysymys herää kuin luonnostaan. Miksi, jos Jumala on hyvä, hän sallii pahaa tapahtuvaksi? On myös asian toinen puoli, mutta koskaan en muista kuulleeni saarnaa ”mistä voin tietää, että Saataana on paha?” Joten tänään kirjoitan sinulle siitä!
Minä kuuntelin Jobin kirjaa kohdasta 3:1-19. Jukka Norvanto oli käyttänyt raflaafaa otsikkoa ”Miksi edes synnyin?”. Nykyisessä koronatilanteessa ei ole ihme, jos kaikkensa menettäneenä ihmisen huulilta purkautuu sama ulvahdus. Kärsimyksen määrä ja laatu tuntuu epätoivoiselta.

Lähestyn nyt asiaa toisesta näkökulmasta. Jukka perustelee seitsemällä kohdalla, miksi Job oli niin epätoivoinen. Hän menetti 10 lastaan, hän menetti vaimonsa, hän menetti terveytensä, hän menetti omaisuutensa, ystävänsä ja hän menetti itsetuntonsa. Loput voit kuunnella itse Sansan ”Raamattu kannesta kanteen” -apilla. Tässä on sarja menetyksiä, mutta saammeko vastauksen Jobin kysymykseen ”miksi?” Mielestäni emme. Tuntuu kohtuuttomalta se kaikki, mistä Jobi joutui luopumaan.

Mutta selviää sentään on, kuka on junaillut Jobin kohtalon. Jos sallitte, että vähän leikin vakavalla tilanteella:

Kerran, kun Jumala oli vielä ”nuori ja kokematon”, tuli hänen eteensä yksi hänen pojistaan, Lusifer. Jumala katsoi luotuaan, ja ihaili miten komea ja älykäs Lusifer olikaan. Sinääpä vasta terävä älyinen, lahjakas, soittotaitoinen tyyppi! Kun sitten Lusifer kysyi luojaltaan lupaa yhteen pikku asiaan, hän oli hellä sydäminen pojalleen. Lusifer perusteli asiansa toki hyvin. ”Olen kuulolla”, isä vastasi. ”Saat tehdä mitä haluat, mutta yhden sinulta kiellän.” Sitten Lusifer lähti leikkimään ja kohteekseen hän oli ottanut hurskaan Jobin (Job 1:12).

Kuka tässä leikkii Jobin kohtalolla? Jumala rajasi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Mutta miksi Jumala joka on hyvä salli tämän jatkua? Hän oli luonut poikansa ja rakasti langennuttakin, ylpystynyttä kulkuripoikaansa ja ollen kiinnostunut hänen viime aikaisista touhuistaan kyseli (Job 1:6-7) voisiko Lusifer oppia jotain tästä. Ottaako hän oppia Jobin hurskaudesta? Tai myöhemmin me, näkisimmekö nyt muutosta Lusiferin luonteessa, vai emme?

Antoiko Jumala näin Lusiferille tilaisuuden parantaa tapansa? Mutta koska Jumala on Kaikkitietävä, hänen täytyi tietää, että Lusifer on paranatumaton tapaus. Jobin kohtalossakin me näemme Jumalan hyvyyden. Mutta samalla Saatanan pahuuden. Hän todella on äärimmäisen paha, julma, kyltymätön. Ei kukaan voi ohittaa häntä, ainakaan hänen omasta mielestään. Vähiten ihminen, Jobi jota Jumala väitti hurskaaksi.
”Katso palveliaani Jobia”. Lusifer todella katsoi ja kadehti tuota asemaa Jumalan silmissä. Hän sanoi Jumalalle: ”anna minun koskettaa häntä, niin näemme mitä Jobi todella on miehiään. Olethan ympäröinyt hänet kaikenlaisilla siunauksillasi. Mutta ota ne häneltä pois, niin näemme, että hän kiroaa sinua.” Lusifer piti ihmistä itsensä kaltaisena. Hän oli ylpeydessään noussut Isäsäänsä vastaan. (Job 1: 8-11)

Jumala on oppinut, että Lusifer ei kadu. Ihminen joka on johdalteltavissa, voi helpostikin uskoa, kun Lusifer kuiskaa, että onkohan Jumala paha. Lusifer sai kuljeskella vapaasti maita ja mantuja. Hänellä oli runsaasti mahdollisuuksia ja vapauksia. Lusifer tunsi ja tiesi hyvin maailmansa ja sen ihmiset.

Näin Jumala on suojelevainen mutta Saatanan tahto ihmistä kohtaan on jotakin ihan muuta. Jumala opetti Saatanaa näin. Jobi toki rajallisena ihmisenä ei tiennyt tästä, että hän oli paranormaalin vedonlyönnin kohteena. Jumalan eduksi täytyy silti sanoa, että hän luotti niin paljon Jobiin, että uskoi tämän selviytyvän testistä. Yhdessä kohden Jobin vaimokin käski häntä kiroamaan Jumalan, mutta sitäkään lausetta ei hänen suustaan kuultu. (Job 2:8-9) Sen sijaan Job kyllä kovasti ihmetteli miksi hänen ylipäänsä piti syntyä näin kurjaan maailmaan ja todellisuuteen. Mikä on täysin inhimillistä eikä näitä tuntoja kaiketi Jumalakaan hylkää. Sen vuoksi Jumals palautti Jobille kaiken lopussa, minkä Saatana oli häneltä saanut viedä. Ja vielä lisäsikin kaikkea hyvää paljon kärsineelle miehelle. Niin Jobin loppu on parempi kuin alkunsa tai keskikohtansa.

Mutta mielestäni kertomuksen moraali on tämä: ”Saatana on ultimaattinen paha, eikä muutu”. Jobi on myös esikuva Jumalan armoon luottavasta ihmisestä, ja Pojastaan Kristuksesta. Joka huusi ristillä: ”Jumalani miksi minut hylkäsit?”. Ja antoi synnittömän elämänsä ja henkensä luottaen sen Jumalan käsiin. Näin Jumala pelasti maailman. Saatana on jo kukistettu ja kuolema voitettu. Vielä toistaiseksi hän saa kierrellä ja kuljeskella maassa tihutöissään.

Tekikö Jumala sitten virheen kun loi Jobin? Hän antoi Jobille elämän, joka oli täynnä ikävyyksiä. Ei, Hänellä on myös tekijänoikeudet. Niistä hän kertoo lukujen lopussa. Jumala lyö pöytään oman CV:nsä (Job 38). Hän kertoi Jobille Seulasista jotka hän loi.Jumalan ”jobi” on pikkuisen eri kuin Jobin jobi oli. Jobista ei ollut Jumalan ”housuihin”. Jumala on luonut myös strutsin, jolle hän soi vain vähän ymmärrystä. Lintu antaa muniensa rikkoutua hiekassa. Silti Strutsikin juoksee nopeasti ja pärjää ylipäänsä hengissä (Job 39:13-17). Koska Jumala on hyvä.

Lusifer käytti suurta älyään ja ylpistyi. Hän nousi mielestään Jumalan vertaiseksi kun taas Job pahoitti mielensä ja perui syntymäpäivänsä Luojalleen. Näissä asioissa on iso ero Jumalan silmissä. Toinen toimi katumatta ja milloinkaan järkiinsä palautumatta. Toinen ei syyttänyt vain itki. Jobi meni itseensä. Miten sinä ajattelet tänä päivänä? Turvaudutko itse omassa asiassasi Syyttäjään vai Puolustajaan?

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään Syvällistä

11 hetki

Tänään voi olla armon päivä, mutta huomisesta emme sitä tiedä. Raamatussa kerrotaan, että viimeisinä päivinä ihmiset ovat rakkaudettomia sillä laittomuus pääsee valtaan (Matteus 24:12). Kun lait rikotaan sillä on vaikutus meihin ihmisiin. Esiintyy hällä väliä -asennetta. Minä ajoin tässä yhtenä päivänä ylinopeutta ja kamera räpsähti. Olin liian kiireinen, keskittynyt ajatuksissani muuhun, mielestäni tärkeämpään ja unohdin ennakoida ympäristöäni. Mutta kun valo osui silmääni, en ollut enää yhtään huoleton. Heti mietin, miten tuonkin sakon korvaisin ja painoin mieleeni, että tässä kohden on jatkossa aina hyvä hidastaa, jottei tule enempää seuraamuksia. Liikennelaista on seuraamus, rikesakko, joka on vielä noussut tänä vuonna. Sen tiedän.

Mutta jos ei ole lakeja, laittomuus tulee vallitsevaksi olotilaksi. Se on vakava ja vaarallinen tila. Joskin petollisen huomaamaton. On kuin jokin olisi mennyt rikki, mutta emme vain itse huomaa että mikä. Rakkaus on yhteydessä lakeihin. Ilman lakeja ei ole rakkauttakaan. Inhimilliset lait ovat peilikuva jumalallisesta laista. Kun jumalallinen laki on rikottu, ei ole enää ihmisten välistä liimaa, keskinäistä yhteyttä, solidaarisuutta, välittämistä, rakkautta. Siitä seuraa monia ikäviä asioita, esimerkkejä ympärillämme joita sinäkin huomaat. Vai sanotko, hällä väliä!

Koska laittomuus on päässyt valtaan, lasten suojeleminen on maassamme vähentynyt. Lapsuutta rikkovaa seksuaalisuutta tavataan useammin. Mediassa nousevat tapaukset ovat yhä räikeämpiä, teot pitkäkestoisempia, seuraukset ilkeämpiä niille yksilöille joihin teot kohdistuvat.

Minäkin huomaan itsessäni laittomuuden vallan. Jotta voisin rakastaa sinua, tarvitsen itsekin kipeästi armon kokemusta. Muuten nukahdan ja sinä huomaat sen siitä, että kun kävelet ohitseni minä kuorsaan. En kuule sinua, en näe sinua ja minulla ei ole sanoja sinulle. Olen pulassa, mutta huomaanko sitä jos nukun?

Tänään on armon vastaanottamisen päivä. Pysy hereillä. Huomenna voi jo olla liian myöhä. Armon ovet suljetaan, viimeinen sielu kutsutaan sisälle. Lunastettujen luku täyttyy. Ulkona ovat vuohet ja koirat. Itku ja hammastenkiristys eivät ole miellyttävä osa. Se, joka on käynyt hammasjomotuksen vuoksi hammaslääkärillä on saanut vähän maistaa helvetin esimakua. Mitä on olla rakkauden ulkopuolella? Helvetissä ei esiinny solidaarisuutta, siellä ei kukaan ole toisen veli. Olenko minä muka veljeni vartija, kuvastaa helvetin asujen asennetta. Helvetissä on kaaos, koska siellä on hällä väliä -asenne.Sieltä puuttuu järjestys, sillä Luoja ei ole siellä.  Siellä ei kukaan kutsu sinua mukaan, ei sammuta janoasi, ei poista hammassärkyäsi. Niin, ehkä joku vanhuksistamme lepää juuri omassa maanpäällisessä helvetissään, laitoksessa, jossa ketään ei vähempää voi kiinnosta, mikä vanhuksella on hätänä. Helvetissä ei ole ystävällistä sairaanhoitajaa, joka toisi sinulle helpottavan särkylääkkeen ja toisi vesilasillisen sammuttamaan kuumeisen janosi. Siellä  on hoitaja, joka voi tuoda sinulle sen viimeisen pillerin, jotta sinusta päästäisiin eroon. Paitsi että helvetissä ei ole exit:iä. Se on ikuinen.

Armon aika on NYT. Ota armo vastaan. Jumalan armo on lahja. Sen voi helposti menettää välinpitämättömällä hällä väliä -asenteella. Olemme kaikki samalla viivalla, nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät. Jumalan talossa meillä ei ole huonetta, ei nimeä, ei asiaa, jollemme ole sitoutuneet tähän lahjaan täällä ajassa. Lahjan nimi on Jumalan Poika, Jeesus Kristus. Hän on avain armon taloon. Onko sinulla jo avain hallussasi? Tunnusta, että tarvitsen Jumalan armoa. Tunnusta, että olet vaalinut hällä väliä -asennettasi jo liian pitkään. Avaa sydämesi, usko ainoastaan, ja sinä pelastut. Sinun kanssasi pelastuu myös perhekuntasi. Sillä sinä kävelet armon avainten kanssa perheesi luokse ja kerrot heille hyvät uutiset. Tänään on armo tullut kylään tähän taloon ja se muuttaa sinut vastuulliseksi. Sinä rakastat, sillä sinua rakastettiin ensin. Sinä tulet armon perilliseksi. Sinä et kyllästy ja sinä et nuku onneksi ohi, sillä sinä tunnet Rakkauden. Sinä saat lahjaksi rakkauden totuuteen. Ja sinä pelastut.

Perhe Hyvä olo Vastuullisuus