Ihana syksy
Lokakuu, ihanaa.
En ole yhtään harmissani siitä että ollaan jo lokakuussa.
Olen nauttinut tämän syksyn jokaisesta hetkestä. Pimenevissä syysilloissa on aina sitä jotain. Tuntuu että silloin olen jotenkin oma itseni ja tunnen oloni kotoisaksi.
Kotonakin ihana olla himmeässä valaistuksessa, sisustusvalojen luodessa tunnelmaa. En ole pitkään aikaan polttanut kynttilöitä, en jotenkin enää uskalla. Tulipalo on yksi pahimmista peloista, joten olen päättänyt olla polttamatta ollenkaan. Luon tunnelmaa sitten sisustusvaloin.
Rakastan myös ruskaa, kun puiden lehdet alkavat muuttaa väriään. Oih, se on niin kaunista.
Haaveenani onkin lähteä ruskaretkelle Lappiin kameran kanssa. Ensi syksynä mulla on suunnitelmissa vihdoin toteuttaa tämä haave.
Ihanaa syksyä kaikille ja nauttikaa joka hetkestä.
– M