Tekopyhä
Hei taas Rakas blogini.
Olen pitänyt luovaa kirjoitustaukoa, koska minulta loppuivat sanat.
Ei siksi, etteikö tässä rakkauden kimurantissa maailmassa olisi vielä paljon puitavaa, vaan siksi, että minun oli ihan pakko pysähtyä.
Kuten eräässä postauksessani totesin – minulla on taipumus herätä SINKKUOLOON. Siihen, että aamut alkavat sillä, että märehdin heti ensimmäisenä sitä faktaa, että olen sinkku. Ja sitten mietin mitä olisin voinut tehdä toisin menneisyydessä. Mietin jokaista entistä heilaani ja mietin, että tulikohan tehtyä virheitä. Ja, että olisiko pitänyt sittenkin ottaa Erkki Jorman sijasta.
Sitten kehtasin väittää, että elämäntehtäväni ei ole ensisijaisesti etsiä itselleni miestä.
Sitten ymmärsin, että ei saatana, pardon my french – näinhän se on. Siitä on muodostunut minulle varsinkin iän myötä pakonomainen elämäntehtävä.
Jonka jälkeen ymmärsin, että nyt on sinkkublogille pieni tauon paikka. En nimittäin jaksanut tuhlata joululomaani olemalla HIUKAN alavireinen asian vuoksi, johon en EDELLEENKÄÄN hirveästi voi vaikuttaa. (Tosin sain kaksi kihlautumisuutista – itkeskelin salaa vessassa, vaikka olin myös onnellinen asianomaisten puolesta.) Silti hävetti, että sekin piti kääntää omaan napaan. Ja sitten koin lisää ikäkriisiä. Ja sitten hymyilin ja nielin tulenkatkuisen rikin kurkustani alas.
Sitten Iltalehti lööpitti artikkelia, jossa sinkuille jaettiin selviytymisohjeita joulun pyhien ajaksi, ja kuinka sinkkujen tulisi hengailla toisten sinkkujen kanssa VERTAISTUEN muodossa.
Olen ilmeisesti siis sairas, koska tarvitsen vertaistukea. Ystävät ovat varmaan kohta pienen väliintulon kera tuossa oven takana koputtelemassa.
”Iris, nyt etsitään sulle mies”.
Ei helvetissä etsitä.
Nyt minulla on muuta tekemistä.
Yksi niistä on oppia olemaan. Ei edes yksin, vaan oppia olemaan. Eihän tässä elämässä voi nyt tällä tavalla olla. Välitilassa. Carpe dat fuckin diem.
”Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana
Rakkaus on ruma sana, runojen raiskaus” Ismo Alanko – Rakkaus on ruma sana
Iris Villina