Valikoivuudesta
Valikoivuudesta
Tiedättekö sen tunteen, kun treffikumppani astuu eteesi ja tiedätte, että ei. Ennen kuin se raukka edes ehtii avaamaan suutansa, niin tiedätte että ei.
Mitä todennäköisimmin, sitten kun se toinen avaa sen suunsa, on negativiisten ajatusten pallo lähtenyt jo vierimään, ja mikään mikä sen toisen suusta kuuluu, ei ole järkevää. Game over. Finito. Ei vaan pysty, ei vaan kiinnosta.
Puhumme siis ensivaikutelmasta ja sen tärkeydestä. Olen pohtinut usein, että olenko minä todella pinnallinen ihminen. Treffikumppanin ei tietenkään tarvitse olla mikään mister maailma, en minäkään ole mikään Anne Pohtamo. Hänen ei tarvitse runoilla heti kuin Runeberg, annanhan minäkin syvällisyydelleni tilaa. Mutta minua saattavat häiritä todella oudot asiat. Olenko yksin tämän asian kanssa?
Kaikki kolme elämäni rakkautta ovat olleet hyvin erilaisia keskenään, ulkoisesti ja sisäisesti, arvomaailmoiltaan sekä tavoitteiltaan. Mitään muuta yhteistä nimittäjää en voi heille antaa kuin pitkätukkaisuuden ja musikaalisuuden. Luovatko pitkä tukka ja kitaransoittotaidot jonkun prototyypin, joka viehättää juuri minua. Vai onko se ollut sattumaa, että tukka on nutturalla ja kitaransoitto skulaa?
Pohditaan seuraavaa:
Sillä ensimmäinen poikaystäväni oli keskimittainen, hänellä oli se kuuluisa maantienvärinen tukka, hän oli atleettinen, eläväinen hauskuuttaja, joka kuitenkin osasi keskustella synnyistä syvistä.
Toinen poikaystäväni oli lyhyt, hintelä ja mustatukkainen. Kirkasääninen, kaunis olento. Minun keijukaispoikaystäväni. Hän oli diplomaatti, joka osasi keskustella, perusrauhallinen ja harkitseva insinööriluonne.
Ja viimeisin oli minun vaalea soturini, lähemmäs metri yhdeksänkymmentä pitkä, kellanvalkoinen tukka harvenemassa päälaella, likaisella sotkunutturalla takaraivossa. Hän ei osannut puhua ja vitsit pulppusivat hänen sisältään, vasta kun hän oppi tuntemaan toisen. Luulin aluksi, ettei hän ole huumorintajuinen, kuinka väärässä olinkaan.
Eli ex-poikaystävistäni löytyy yksi suupaltti, ekstrovertti hauskuuttaja, yksi kaunis keskitien kulkija, herkkäsieluinen runopoika ja yksi äärimmäisyyksiin venynyt introvertti, suuri ajattelija, joka osasi yllättää, kun sitä vähiten odotti.
En minä tiedä, eihän minulla voi olla yhtä miestyyppiä. Ei vaan voi olla, juurihan minä sen itselleni ja tälle paperille perustelin.
Mutta miksi sitä sitten uuden ihmisen tavatessaan kiinnittää huomiota todella omituisiin asioihin? Olen antanut kenkää väärän kenkäparin, vääränväristen housujen, väärän puheäänen, väärän vitsin ja ties minkä väärän takia. Olen varmasti missannut monta upeaa ihmistä, vain koska tuijottelin kengänkärkiä tai tarkkailin äänenpainoa.
Paljon on puhuttu siitä, että ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus. Toiset ihmiset kuoriutuvat pikkuhiljaa koteloistaan, kuin kevätperhoset, heidät pitää vain oppia tuntemaan. Kaikki eivät pulppuile heti kättelyssä. Mutta kun minä pulppuilen, kerron kaiken, antaudun, avaan ovet ja sanon, tervetuloa minun maailmaani. Minun pitäisi ymmärtää, että kaikki eivät tee niin, tutustuminen voisi tapahtua pikkuhiljaa.
Kirjoitin edellisessä tekstissäni hippusesta. Siitä hippusesta, joka leijailee ihmisessä, ja jonka toivon tunnistavani. Hippunen, joka kertoo jälleen tässä se nyt on.
En ole koskaan rakastunut pikkuhiljaa, vaan tämä trio on vienyt sydämen heti kättelyssä. Viimesin kirjaimellisesti kättelyssä, kädenpuristus kertoi paljon, että tässä on nyt taas se syvä yhteys.
Oppisinko minä ihastumaan pikkuhiljaa? Onko se ensivaikutelmassa syntynyt, jokin pieni negatiivinen asia unohdettavissa? Onko se edes todellinen vai tunnistanko minä oikeasti sielujen sympatian niin nopeasti, että voin antaa lemput perustellen asian vaikka väärillä kengillä? Että ei, ei se Janne ole sitä mitä haen, koska sillä on väärät kengät.
Olenko minä kuitenkin hippuekspertti? Onko oikein odottaa, että kyllä se joku vielä sieltä tulee ja vie maton jalkojen alta? Vai pitäisikö järkeillä ja deittailla niitä ihan kivojakin tyyppejä, jotka eivät saa huutamaan hoosiannaa ensimmäisellä tapaamisella? Onko heidän hippunsa vielä piilossa? Syntyisikö se tutustumisen tuloksena vai onko se aivan irrallinen asia, johon en voi vaikuttaa?
Iris Villina